Jump to content

Leaderboard

Popular Content

Showing content with the highest reputation on 05/23/18 in all areas

  1. Talven aikana en tehnyt tähän yhtään mitään. Mieleen tuli jopa vahvoja myyntiajatuksia, kun tajusin, että lähiaikoina ei ole aikaa tätä jatkojalostaa. Siitä huolimatta IRS-palikoita tuli hommattua jemmaan. Myyntiaikeet unohtuivat pari viikkoa sitten, kun joutessani kokeilin Junskia käyntiin. Tärähti tulille ihan laakista ja alustan rasvauksen jälkeen otin ajoon ja taas oli hauskaa. Yksi eniten negatiivisia tuntemuksia aiheutti vaihdekeppi. Orkkiskepillä vaihteet löytyivät vielä kohtalaisen hyvin oikeilta paikoiltaan, mutta viime syksynä hankkimallani Gene-sedän kepillä homma meni vaikeaksi. En saanut lukuisista yrityksistä huolimatta säädettyä keppiä siten, että pakki olisi mennyt pakkilukon taakse. Se jäi kakkosen paikalle. Kolmonen ja nelonen olivat oikeilla paikoillaan, mutta ykkönen ja kakkonen olivat jossain hämärällä raja-alueella. Syksyllä asiaa pohdittuani tulin sellaiseen loppupäätelmään, että hytin alla oleva tanko sai liikaa siipeensä aikoinaan irrotusyrityksissä. Se kun oli aika lujaa kiinni tavaratilan alla olevassa pitkässä tangossa ja irrotus vaati monenlaisia temppuja. Talvella onnekseni bongasin Facebookin myyntiryhmässä ehjän vuosimalliin natsaavan tangon ja ostin sen. Eilen viimein oli nosturilla tilaa, joten otin vanhan tangon pois. Sitä uuteen vertaillessani huomasin, että sehän on ihan vähän mutkalla siitä kohtaa, mistä uusi tanko on suora. Joku vuosi sitten takimmaisen puslan kanssa taistellessani totesin, että pienikin mittavirhe sekoittaa koko pakan vaihdekepissä. Samoin kävi tässäkin. Laitoin ehjän tangon paikoilleen, kepin säädöt osuivat ekalla yrityksellä kohdalleen ja nyt keppi toimii juuri, kuten pitääkin. Pakki on lukon takana, ykkönen vasemmalla edessä jne. Mahtava onnistumisen fiilis. Juuri tämän olotilan vuoksi näitä harrastan.
    3 points
  2. Meinasin alkaa autoremppaan tossa ykkösasennuspisteellä duunin jälkeen mut paikka olikin varattuna. Täytynee neuvotella noista aikatauluista ton pienemmän asentajan kanssa.
    3 points
  3. Loistavaa, olet löytänyt oikeaaan paikkaan! Suunnitelmasi kuulostaa loistavalta! Kupla on oiva laite tarkoitukseesi. Vaatii vähemmän huoltoa kuin vesijäähdytetyt klassikot. Pientä laittamista ja ylläpitoa vanhoihin autoihin ilmaantuu aina, vaikka olisivat ison rahan 100% täysmuseoentisöintejä. Mutta jos on aikaa hieman paneutua autoonsa, Kupla on varsin simppeli tapaus. Myös Turun, Tampereen kuten pääkaupukiseudultakin löytyy specialisteja ja ilmajäähy-VW ystävällisiä korjaamoita, joilla voi Kuplaansa huollattaa, jollei ehdi/kykene itse siihen. Näitä ovat muun muassa: http://www.carace.fi/ http://www.kuplapaja.com/ https://www.nettiauto.com/palvelu/huolto-ja-korjaamopalvelut/mans-motors-oy/3890 Tätä olen kuullut kehuttavan, en ole itse tarvinnut: https://www.amazon.com/How-Keep-Your-Volkswagen-Alive/dp/156261343X Keith Seumen kirjoista olen itse tykännyt. Kokonaisvaltaisin eeppos vuosimallimuutoksista on tietääkseni Hans-Rüdiger Etzoldin The Beetle: Production History of the People's Car Tehtaan suomenkieliset korjausohjeet löytyy netistä PDF muodossa, linkki on muistaakseni jossain tällä palstalla. Edit1: Tärkeintä olisi, että ostat niin hyvän auton kuin rahat riittää. Kuplien kohdalla sanoisin että hyviä ei ainakaan alle 5000€ ole tarjolla. Edit2: Ja ostoon sitten täältä joku kokenut harrastaja (tai pari) mukaan tarjoamalla vaikka Petri Nygårdin neuvoin joko persettä, bensaa tai vähän rahaa.
    2 points
  4. Ok. Eli syytämme kuukkelia, sopii. Ei elämä tohon kaadu jos ei imotukset tuu perille. :) Kiitokset supernopeasta reagoinnista!
    1 point
  5. Laitoin laikan laulamaan putken päähän ja hain kaupasta jäykempää runkkumatskua (1,8mm jekkulankaa). 6h sillä vemputtelin ni aukeshan se putki.... ???
    1 point
  6. NLA Parts toimitti hyttysverkot kehikkoineen ku ne puuttu noista westy-ikkunoista, nyt noista ikkunoista on jotain ilooki ku voi pitää auki ja itikat pysyy omalla puolellaan. Samalla otin sisätiivisteet ja korruptiona sain westy tarroja yms. esitettä. Noi tarrat tuleekin tarpeeseen ku niitä puuttuu.
    1 point
  7. Hienohampaisia vauhtipyöriä on ollut 6 ja 12 volttisissa moottoreissa, mutta kytkin näyttää olevan 180 mm. Moottori on vaihtomoottori ja sen numero on stanssattu varmaan Suomessa kun noin heittelehtii.
    1 point
  8. Nyt on vielä vähän mietintämyssyn alla rakentaa jotain pikkujuttuja alustaan ennenkuin kori nostetaan pohjasta. Sen jälkeen sit saan viimeistelyhitsata osat jotka olen vain pistehitsannu paikalleen korin ollessa paikallaan. Sit olis jo aika hiekkapuhaltaa koko pohja sekä vetää loppmaalit siihen... Samalla sit myös korin uudet väliseinät/sisälokarit jne saavat viimeistelyä kans kun pääsee helpommin käsiksi kohtiin jossa oli turhan ahdasta sotkea hartsilla ja kuidulla kun kori oli vielä paikallaan. Sen jälkeen sit kori sais jo liimata lopullisesti pohjaan... Mm. tuommoset lokarinkaarien tuet pitäs tehdä vielä. Puskurinpäätkin tulevat noiden varaan.
    1 point
  9. Pirkanmaalta on lähtiöitä sekä Keski-Suomesta ja Sauna LT tulee Ilmajoelta kans. Ke iltana lähetään hesasta iltalaivalla ja Su iltalaivalla takas. Oli puhetta että ajeltais pikku teitä torstaina torppiin päin kun ei oo kiirettä.
    1 point
  10. Maksoin muistaakseni kympin omasta samanlaisesta Bandai kuplasta.
    1 point
×
×
  • Create New...