Jump to content

Leaderboard

Popular Content

Showing content with the highest reputation on 06/16/18 in all areas

  1. Tuossapa Urbanille se puukko ja suolat haavaan. [emoji6]
    3 points
  2. Kait tästäkin on jonkun näköinen projekti topikki tehtävä vaikka ei oikein selkeitä suunnitelmia tälle autolle olekkaan vielä luonut. Mutta yleisestiottaen auto on senverran hyvässä kunnossa että kai tämän kanssa on koetettava ainakin vähän oman mukavuusalueen ulkopuolista, eli aloitetaan konservoinnilla ja mahdollisesti siittä siirrytään museointiin. Tietty saattaa olla että silti tipahtaa napsun verran alaspäin. Eli auton tarina alkoi nelisen vuotta sitten kun isäukko kuuli sähkömieheltä joka nähtyään minun T34 ghian talvisäilössä totesi että kymmenen kilsan päässä löytyisi juurikin samanlainen auto. Tämän kun kuulin en kauheasti hyppinyt innosta kun aikausein tälläisissä tarinoissa junikset muuttuu tölkeiksi paikanpäälle päästessä ja t34 ghiat corvaireiksi. Pienistä odotuksista huolimatta kävimme katsastamassa mitä kyseisestä tallista löytyi. Yllätys oli suuri kun tallista todentosiaan löytyi T34 ghia ja joka ensiolemukseltaankin vaikutti yllättävä hyvältä. Päälle 60 vuotias omistaja kertoi omistaneensa auton 70-luvun alustalähtien ja ei halunnut myydä autoa kun meinasi laittavansa sen vielä joskus kuntoon. Käsien vapinasta ja muusta ulkoisesta olemuksesta päätellen minulla oli omat epäillykseni tämän projektin onnistumisesta. No jokatapauksessa en tietenkään unohtanut autoa ja kävin sillointällöin vierailulla juttelemassa mukavia, kun auto ei ollut kuin 30km päässä kotoani ja vain muutaman kilometrin päässä kesämökistämme. Viime syksynä päätin koettaa toisenlaista taktiikkaa vierailussani ja päräytin paikalle oman T34 ghian kanssa ja omistaja oli silminnähtävästi innostunut nähdessään toisen T34 ghian ja vielä ajossa olevan. Tällä reissulla omistaja myöntyi ettei hän saa koskaan autoa laitettua kuntoon ja myöntyi auton myymiseen. Mutta kun kysyin koska autoa sopisi tulla rahat taskussa noutamaan oli vastaus oli että katsellaan kesällä uudestaan. No tässävaiheessa tietenkin maalailin piruja seinille että kauppoja tuskin tulee kesälläkään. Lämmin toukokuu ajoi minut liikkeelle kysymään pitikö se paikkaansa että autosta voitaisiin kaupat tehdä kun kerta kesäkin oli rymisten alkanut. Kaupat kuulemma onnistuisi seuraavan viikon perjantaina. No pienellä jännityksellä lähdin seuraavana perjantaina autoa hakemaan rahat taskussa ja traileri perässä ja passatin peräluukku täynnä yhtä sun toista työkalua kun autosta oli osa renkaista tyhjänä ja jarrut tuntui olevan jumissa. Kaiken lisäksi auto oli sellaisessa paikassa että se tarvitsi siirtää parkkiruudun verran sivuun ennen kuin sitä pääsisi vetämään ulos tallista. Yllätys oli suuri kun näin että omistaja oli saanut auton siirrettyä valmiiksi ulosvedettäväksi ja renkaatkin oli täynnä ilmaa ja kuulemma jarrutkaan eivät olleet jumissa. Siittä sitten paperit kuntoon auto trailerille ja kohti omaa varastoa.
    1 point
  3. Löysin kuvan alku taipaleelta :)
    1 point
  4. Samalla reissulla löytyi todennäköinen syy miksi auto on jäänyt alunperin seisomaan. Oikean etu ylätukivarren laakeri on ilmeisesti antanut periksi ja omasi aika miehekkään klapin. Muista nivelistä en löytänyt oleellista klappia. 20180616_153612.mp4 Kävin myös noutamassa kaksi vannetta jotka jäi ostajalle ekalla reissulla ja nyt mulla on 4kpl 12/61 valmistettuja vanteita jotka on vielä orkkisvärissäkin. Sikses tää ei minulle aiheuta suurempia pussihousun väpätyksiä mutta voi olla jollekkin suurikin juttu.
    1 point
  5. Siesta merkkinen on tämä teltta. Yks tuttu kävi tämän laittamassa kuplan katolle aikoinaan. Terkkuja! [emoji6]
    1 point
  6. No nyt on jo vähän voittajafiilistä kun laakista ilman savuja rupes nuo pääsähköt toimimaan. Mittarin johdot vielä ja muutama asentamaton palikka. Sitten pääseekin jarrujen kimppuun, sekä virittelemään tuolle bensatankille täyttöputkea.
    1 point
  7. Webaston tekemä haitarikatto esisovitettu paksutolppaan kiinni.
    1 point
  8. Nonniin. Eka pohojosen alku "kesästä" tapahtuma on takana eli VW Wintage Garagen järjestämä häppeninki. Mukavaa oli ja ihmiset viihtyi, kiitos Jarskan poppoolle tästä. Soon muuten kohta juhannus ja kaikki muistaa että ruppee se aurinko laskemaan horisontissa kohtapuoliin mutta Kesäkauden Päättäjäist on ja pysyy. Teretulloo taas kaikki uudet ja vwanhat ihmiset!
    1 point
  9. Kyllä toi suomessa on harvinainen, nettiautossa ei ole yhtään 1303 vakioruiskulla olevaa, saati avo 1303:sta..
    1 point
  10. Ennen varastolle viemistä kävin tiskaamassa auton nopeasti kun varastolla ei pesumahdollisuutta enää ole. Sanotaanko että auton pesu hieman yllätti koska suurimmalta osin orkkismaalipinnassa olevasta autosta ei tullut mitään suurempia yllätyksiä esille. Samalla rupesi vähän myllytyskoneen hurina soimaan korvissa, mutta katsotaan jos vaikka saattaisi auton ensiksi ajokuntoon ennen kuin siihen lähdetään. Siittä sitten auto varastoon ja nopealla vilkaisulla ei tullut ostettua mahdotonta ruostepommia. Autoa ostamaan mentäessä oli selvää että orkkis vaakaimukaasarilla varustettua konetta ei autossa enää ollut paikalla joka vähän harmitti. Kone oli korvattu muutaman vuoden uudemman kolkin 1500S koneella. No paikanpäällä selvisi että kone on vielä tallessa suulissa muutaman kilsan päässä ja autolla ei 300m lähemmäksi suulia pääsisi. Pienen patikoinnin jälkeen myyjä sanoi että ollaan perillä ja minä olin ihan H-Moilasena että missä! . No sieltä puiden lomasta se suuli pilkotti.
    1 point
  11. Täällä oli koko viikonlopun ajan huippufiilis ja huippusakkia, kiitos vielä järjestäjille! Takasin Ouluun ajellessa koitettiin tavoittaa Petterin junista joka oli lähtenyt kuulemma hetkeä aiemmin, mutta taisi junis kiitää poimunopeudella kun ei näkynyt vaikka piiskasin välillä kuplan huimiin maantienopeuksiin? T: Sami&Sunna. Ohessa muutama kuva tapahtumasta:
    1 point
  12. Jokos lanssiukoilla on kaikkilla vilkut?
    1 point
×
×
  • Create New...