Lopultakin ehdin pajalle tekemään imusarjat tähän mottiin. Minulla ei ollut jokkisimusarjoja/kaasareita tähän moottoriin, joten siitä sai hyvän syyn poiketa "jokkis-spekasta". Kaasareiksi nappasin urhoilumoottorista 40 dellortot 36 sisäkurkuilla ja imariaihioiksi siviilikuplan tuplien imusarjat, jotka ovat yläpäästä 40 mm, mutta alapää oli kaiverrettu D-portaukselle.
Imusarjan pituuden yritin päätellä Pipemaxilla siten, että syötin tiedetyt arvot ja sen jälkeen koitin säätää efficiency prosenttia ja jonkin verran max tehon kierroslukua, kunnes lopputulos täsmäsi olemassa olevaan pakosarjaan ja teho oli siinä haarukassa mitä tälläisestä moottorista voisi oikeasti olettaa tulevan. Koska pakosarja on 4-2-1 mallia ja yritetty tehdä lähinnä mahdollisimman lyhyeksi, en pystynyt hyödyntämään ohjelman stepper pakosarjan suunnitteluominaisuuksia, vaan menin virittäjän käsikirjan yksinkertaistetulla
ajatuksella ensiöputken pituudesta 4-2-1 pakosarjassa (ensiöputken pituus = ensiöputki + toisioputki).
No, noitten pähkäilyjen jälkeen lopputulos oli se, että imusarjaa piti lyhentää noin 30 mm vakio imutorvien kanssa mitattuna ja sillähän pääsi passelisti eroon imusarjan D-porttauksesta :)
Nyt olisi sitten lopultakin kaikki osat sillä mallilla, että voi leipoa moottorin lopullisesti kasaan ja alkaa kyselemään kotikylästä säätöaikaa tälle rakennelmalle...