

Per Jernström
Members-
Posts
617 -
Joined
-
Last visited
Everything posted by Per Jernström
-
Se öljysuodattimen näköinen venemalli on käytössä hankala kun ei näe onko siinä vettä vai ei. Lasiset tai muoviset mistä näkee toimii paremmin jos on vesiongelmia. Kaverin kanssa jäätiin keskelle lahtea kun veneen moottori sammui. Juuri tuollainen suodatin eikä tiedetty että oli täynnä vettä.
-
Nitromors ei ole enää samaa tavaraa kuin viime vuonna. Metyleenikloridi (freoni joka aiheuttaa syöpää, allergiaa ja sikiövaurioita) kiellettiin koko euroopassa viime vuoden joulukuussa. Eli ei ole ammattiaineetkaan samaa kuin ennen. Vain kokeilemalla selviää uusien aineiden teho ja soveltuvuus. Monessa on muurahaishappoa tai lipeää, eli eivät ole neutraaleja.
-
Takapytyt väljemmäksi kuin etupytyt?
Per Jernström replied to Dnepr-pilot's topic in Tekniikka & rakentelu
Ne lentokoneet jotka olen nähnyt kuplan koneella niin luultavasti saavat aika tasaisen jäähdytyksen. Niissä on ollut mahdollisimman tiivis alumiinitaso (vaakataso) koneen ympärillä. Ilma tulee sisään yläpuolelle ja ainoat reijät ovat sylinterien / kansien kohdalla. Hifistin ratkaisu tuohon olisi laittaa mäntien alle öljyruiskut, ainakin takapytyille. Kansiin voisi myös johtaa extra öljyä pienellä putkella. Sekä mäntien että kansien öljyruiskut vaan paineventtiilin taakse jottei paine karkaa mikäli pumppu ei tuota tarpeeksi. -
Öljypumpun ratas pyörii akselin ympäri. Hitsaus?
Per Jernström replied to Bubble-70's topic in Tekniikka & rakentelu
+1 uudelle pumpulle. En ole yrittänyt hitsata pumpun hammaspyöriä, mutta kun niitä lämmittää niin hikoilevat paljon öljyä. Luultavasti hankalia hitsata. -
Itsekin miettinyt sellaista pinnapultin irroittajaa, mutta eikö se tee pultista romua?
-
Keinuvipusuhdekeskustelupanelikimara
Per Jernström replied to NordBling's topic in Tekniikka & rakentelu
Vipusuhde vaikuttaa alku ja loppu rampin jyrkkyyteen. Jos laittaa liian suuren vipusuhteen "kolahtaa" venttiili kiinni seetiin. -
Jos pyörre on kuin ruuvi, joka pyörii koko ajan portissa "eteenpäin", niin se saattaa edesauttaa palamista (swirl). Jos pyörteily taas on turbulenssi joka "rullaa" portin seinämää pitkin niin se tietää virtauksen pakittamista paikoitellen. Tämä luonnollisesti pienentää tehollista pinta-alaa. Ja turbulenssi vie muutenkin mehut virtauksesta.
-
Paineilmaversio on Biltemassa kympin kalliimpi. 15169 on tuotenumero.
-
mun talli projektit. Kannen fiilaus ja virtausmittaus
Per Jernström replied to a topic in Varios Projectos
Älä pilaa hyvää konetta tuollaisilla bling-poff työntötankoputkilla. Minulla oli sellaiset yhdessä koneessa ja ne oli koko koneen akilleenkantapää. Ärsyttävää pientä tihkumista vähän joka saumasta, ja mutterit saattaa löystyä värinästa jolloin tippuu enemmän öljyä. -
Mielestäni hyvä kun laitoit myös laikkojen koot. Monet laittaa isot satulat muttei laita yhteenspoivia levyjä. Jos jätetään ongelmat palojen työntymisellä liian ulos sikseen niin liian kevyet levyt isojen satuloiden kanssa tietää ongelmia kovassa ajossa kun levyt ylikuumenee herkästi. Toki katuliikenteessä tuskin saa levyt kieroiksi ja säröilemään.
-
Onhan niitäkin moottoreita missä on tuettu männän päässä. Mm Volvo on harrastanut sellaista. Eli voi olla suurempikin välys.
-
Venttiilijouselle voimamittarin valmistaminen
Per Jernström replied to P_Valtonen's topic in Tekniikka & rakentelu
Hyvältä näyttää. Yksinketainen ja varmasti vakaa kun voi jäädä mille puristukselle tahansa. Kun näin sen ensimmäisen kuvan tuli mieleen käyttää vanhaa raidetankoa jousta painamaan. Ruuvipuristin on yksinkertaisuudessaan kyllä parempi. Ainoa mikä saattaa olla hieman hankalaa puristinpatentissa on painuman mittaaminen tarkasti ja nopeasti. -
karstasta päätellen ei ole uusi kolo. Lieneekö jopa kasattu noin koska tuollainen kolo tekee jo pahaa venttiilille. Tuskin olisi enää kasassa koko kone jos nykyinen venttiili olisi tehnyt tuon.
-
Miten olisi hieman lievempi projekti? Porschen 4-koneella? Jos tekee museovirityksen, joka mielestäni sopii 60-luvun autoon parhaiten, niin viimeistä mallia oleva 356/912 moottori olisi paikallaan. On niin volkkarin koneen näköinen että kunhan tekee hyvän sovitustyön peltien (ne ympärillä olevat jotka sulkeen ilman koneen ympärillä) kanssa niin menee luultavasti ihan kuplan koneena. Jos haluaa hieman 70-luvun fiilistä niin onhan tyyppi4 moottori ollut myös Porsche 914 keskellä. Vaatii tosin jo perän muokkausta jos meinaa yrittää vakio jäähdytysratkaisulla. Jos nyt välttämättä haluaa sen 6-boxerin sinne niin osta ensin pelkkä lohko ja ruuvaa kuplan laatikkoon kiinni. Näkeehän sen niistä kuvistakin, mutta saattaa silti yllättää se pituus siinä moottorissa. Laita yv jos 2.7l Carrera lohko kiinnostaa. Alkuperäinen 911 6-bokseri oli 130hp, mainitsemani 4-bokserit 90hp. 914 moottori ja turbo niin ollaan jo kuutoskoneesta ohi. Mielestäni ei kannata siis tehdä tehomielessä kyseistä konversiota.
-
mitä kampikammiolle tehdään ennen kasausta?
Per Jernström replied to -tipi-'s topic in Tekniikka & rakentelu
Eikö olisi helpompi tapa rajoittaa pumpun puolelta? Esim CSPn kansi missä on bypass pumppuun niin ei pääse lykkäämään selleisia paineita. Eikä tarvitse avata lohkoa. -
Onko tämä kansiakvaario myös olemassa loiskelevyn kanssa? Voisi kuvitella, ettei piiskaa öljyt sumpusta samalla tavalla toiselle puolelle levyn kanssa.
-
JM, miten ratkaisit tilan levyjarrujen kanssa? Tein aikoinaan itse sidewinderin ja kun myöhemmin vaihdoin levyjarruihin niin sain myös ongelmia vaimentimen kanssa. Yritin ratkaista ongelman tekemällä motonetin tuning"vaimentimesta". Tuplaava päätevimennin josta hitsasin sisäänmenon umpeen ja sain siten U-mallisen vaimentimen, mutta sen vaimennusteho oli sellainen ettei sillä ollut kiva ajaa. Haaveena edelleen saada sovitettua joku systeemi missä olisi asiallinen vaimennus ja kromiputket siinä missä pitääkin. Tiukkaa tekee saada yhtään mitään sinne mutta ehkä kakkospytyn primäärin sisään voisi saada sovitettua jotain minne saisi kromiputket ulostuloiksi.
-
Millainen jäähdytys siinä on? Vakiomerkkihan on siinä ropellissa.
-
Pikkuputkille ISO venakannet onko niitä
Per Jernström replied to Roope's topic in Tekniikka & rakentelu
Virtaako 40mm imu liikaa, vai miksi haluat isommat? Olen itse aina käyttänyt max 40mm venttiiliä pikkupytyissä kun isommat tulee niin liki sylinteriä että haittaa virtausta. Naapurimaassa saivat 180hv takapyöristä 40mm imuilla. Hiirimoottorit -
Ei se mahdu, vaikka valot päällä oikein tähtään!
Per Jernström replied to a topic in Tekniikka & rakentelu
Tankin päästä vetää ensin kuoren hieman taakse ja sitten sivuun niin vaijeri vapautuu kuoren pidikkeestä. Sen jälkeen voi vaijeria nostaa hieman ja auttaa sen pois siitä anturi vivusta. -
Mutta eihän se geometria siitä parane kun laittaa hatut venttiilivarren päälle. Kiikkuhan on silti samassa asennossa ja tekee (melkein) saman liikkeen kuin mitä tekee kun vääntää säätöruuvit tappiin saakka. Pallopääruuveilla usein tarvitsee joko hioa kiikkuja tai käyttää prikkoja pukkien alla. Hieman OT, mutta missä japsimoottorissa nuo pallopääruuvit on alunperin ollut? Vanhat Bugpack vastaavat olivat jopa "Made in Japan".
-
t2 -74 moottorissa öljysuod. ja öljytulpan vieressä mikä?
Per Jernström replied to a topic in Tekniikka & rakentelu
Katso allaolevasta linkistä niin näet mikä siinä pitäisi olla. Se on sellainen 2-3mm vahvaa terästä oleva kansi. Ja kuten siinä ketjussa kerrotaan, niin sitä keskimutteria ei saa kiristää liikaa tai voi lohko mennä rikki. http://forums.kombiclub.com/showthread.php?t=10160 Lohkon koodeja löytyy mm seuraavasta paikasta: http://www.tunacan.net/t4/reference/case.htm -
Ruiskun paluulinja vakiolinjasta
Per Jernström replied to VolksMachine's topic in Tekniikka & rakentelu
Ok, hyvä tietää että toimii. Jos välisäiliössä ei ole ilmausta eikä siihen kerry kaasua niin silloin sen täytyy olla koko ajan täynnä bensaa. Eikö sen vaikutus silloin ole sama kuin pelkkä putki? Eli riittäisi kun olisi ruiskupumppu moottorin vieressä ja paluulinja painepumpun imuun? -
Ruiskun paluulinja vakiolinjasta
Per Jernström replied to VolksMachine's topic in Tekniikka & rakentelu
Onko siis toimiva ratkaisu vetää tankista vain yhden linjan välisäiliöön,kuten kaasarikoneissa, ja paluu siihen samaan välisäiliöön? Itse olen pohtinut sellaista ratkaisua mutta en ole "uskaltanut" kokeilla sitä. Pelkään kahta asiaa. Polttoaineen lämpenemistä ja siitä seuraavaa kaasulukkoa. Joku idea siinä on vetää paluu linja tankkiin saakka koska muuten autotehtaat olisivat keksineet tehdä sen ilman paluuta ja siten säästäneet monta putkea.