tobbe` Posted June 30, 2015 Posted June 30, 2015 Ongelma olis seuraavanlainen, vaihdoin koneeseen männänrenkaat vanhoihin mäntiin ja myös vanhat pytyt saivat jäädä. Kansien ohjurit kunnostettiin ja seetit hiottiin. Vanhat venttiilit olivat vielä juuri ja juuri mitoissaan niin ne saivat kelvata. Kasasin moottorin samoin kuin purkasinkin, männät oikein päin ja työntötangot sinne missä olivatkin. venttiilit on säädetty kuten myös sytytys. Ongelma on nyt sellainen, että koneen apparinpuolelta kuuluu selkeä terävä naputus, melkeinpä samanlainen kuin venttiilinvälykset olisi liian suuret. Välykset on kuitenkin säädetty useampaan kertaan ja otimpas myös nostajat irti ja katsoin että tönärit ovat paikoillaa. Mistä alkaisin seuraavaksi etsimään vikaa? Quote
aapsi Posted June 30, 2015 Posted June 30, 2015 Keinujen liika välys sivusuunnassa tai venttiilin lukkoura väljä tulee ensimmäisenä mieleen. En tosin tiedä kuuluisiko näistä ääni läpi koko kierrosalueen. Quote
Tanhis Posted June 30, 2015 Posted June 30, 2015 Yleensä naputus apparin puolelta johtuu vaimosta etupenkillä. 6 Quote
metake Posted June 30, 2015 Posted June 30, 2015 Jos sylintereitä ei hoonattu niin yläpäässä saattaa olla hienoinen pykälä johon uusi männänrengas nyt osuu. Quote
Rebel Posted June 30, 2015 Posted June 30, 2015 Ja jos kansien koneistustyöt on tehty esim.hämeendieselissä tai vastaavassa moottorimurskaamossa niin kaikki on mahdollista. eli esim ohjusit voi olla miten sattuu. Itse ainakin oppinut että osat pitää tarkastaa ja mitata kaikinpuolin kun tulevat koneistamolta. poikkeuksena nykyinen luottokoneistaja joka tekee girurgin tarkkuudella! Quote
tolvana Posted June 30, 2015 Posted June 30, 2015 Tarkastitko käsivaralla kk- laakerit? Huonossa tapauksessa tullut semmonen tiensä päähän. Quote
tobbe` Posted June 30, 2015 Author Posted June 30, 2015 Eukon naputus kuuluu kotisohvalla kun kokoajan valuu rahaa tohon läjään. Pytyt on hoonattu ja sellanen pieni sormin tuntuva kuluma oli kahden pytyn päässä. Ennen remonttia mitään tuollaisia ääniä ei kuulunut, avasin koneen savuttamisen takia. Miten kk-laakerit todetaan hyviksi/huonoiksi? Ja tosiaan ekaa kertaa teen remonttia tollaseen koneeseen eli jotain on voitu sählätäkkin. Quote
NO H2O Posted June 30, 2015 Posted June 30, 2015 Ota järjestyksessä tulpanjohtoja irti mikäli naputus tulee kk-laakerista sen viallisen laakerin kohdalla naputus vaimenee... Quote
tolvana Posted June 30, 2015 Posted June 30, 2015 Ja sit kun pytyt on irti niin vetämällä/työntämällä kiertokangesta ei saisi tuntua minkäänlaista välystä. Tuo kun on ok niin seuraavaksi männäntappi kiertokankeen ja siinäkään ei saisi olla välystä. Samaten kampiakselin hihnapyörästä eestaas nykimällä ei kuuluis klonksahtaa. Toki noissa kaikissa kuuluu olla käyntivälys mut ainoa missä sen huomaa käsineen on tuo hihnapyörä jossa pitääkin olla kympin verran välystä mut ei puolta milliä, Quote
tobbe` Posted June 30, 2015 Author Posted June 30, 2015 Jatketaan harjoituksia huomenna, tänään sais motin irti ja purettua jäähdytyspellit ja pakoputken. Huomenna kansi ja pytyt irti. Pakoputken kaikki tiivisteet laitoin pakoputkentiivistemassan kanssa kiinni. Quote
P_Valtonen Posted July 3, 2015 Posted July 3, 2015 Mun veikkaus tähä lottoarvontaan on väärinpäin lipsahtanu mäntä. Toi olis helppo todeta; kone käyntiin ja koskee sylinteri putkeen. Naputtaa niin paljln, että tuntee sormella. Suosittelen tekee kylmällä koneella :) "Millon laakerit on huonot". Aina kun niillä on ajettu reipasti sisänajo. Uudet maksaa niin vähän että turha säästä, jos kone kerran aukastu. Quote
tobbe` Posted July 6, 2015 Author Posted July 6, 2015 (edited) Vika selvis ja nyt ei voi muuta tehä ku hakata päätä seinään, männät väärinpäin.. Edited July 6, 2015 by tobbe` Quote
tobbe` Posted July 6, 2015 Author Posted July 6, 2015 Joo kyl mie veikkaan kans et jatkossa ne menee oikein :D 1 Quote
P_Valtonen Posted July 6, 2015 Posted July 6, 2015 Vika selvis ja nyt ei voi muuta tehä ku hakata päätä seinään, männät väärinpäin.. No ensikerralla muistat kattoo toisenkin kerran tän asian ennen kansien paikalleen nostoa. Oppia tää vain oli ja mikään osa ei menny edes rikki mokasi takia :) T: SamanHommanItsekkinAikoinaanKokeillut Quote
PZQ Posted July 6, 2015 Posted July 6, 2015 Virheita sattuu ja niistä oppii, pisteet siitä että kerroit mikä mätti! Monta vastaavaa kyselyä päättyy; Nakutus loppu homma ok :) -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Työelämässä törmätty jatkuvasti italialaisen moottoritehtaan tuotoksissa, mitä ihmeellisimpiin kasaus variaatioihin.. Esim. Männänrenkaat oli asennettu veivi ylöspäin, jolloin italiaanon käsitys TOP-merkistä menetti hieman merkityksensä.. Kaikesta huolimatta italiaano on varma itsestään ja vastaa: Noo Posiiplee:) -Pete- Quote
tobbe` Posted July 6, 2015 Author Posted July 6, 2015 Kyl piti hetki miettiä et kehtaanko kertoa mikä oli äänen syy koska tuli alotus postauksessa mainittua että laitoin pytyt oikeinpäin :D Onneks mitää ei hajonnu ja nytte alkaa toi koneen irtotus ja purkukin tuntua pikku jutulta, aiemmin kun ei ollu kokemusta ni tuntu niin perhanan isolta operaatiolta. Niin ja kiitoksia kaikille vinkeistä! 1 Quote
NO H2O Posted July 6, 2015 Posted July 6, 2015 Nii-in... Ei tuo loppujen lopuksi iso homma ole, moni muukin homma onnistuu kuplaan helpommin kun koneen nappaa pois edestä tai sitten pukkiin käänneltäväksi. Quote
tobbe` Posted July 6, 2015 Author Posted July 6, 2015 Ja onneksi tuli sillon tehtyä se irtoperä, nopeuttaa hitosti hommia. Rocla vaan alle, pultit ja vaijerit yms. irti ja nykäsee koneen irti kärryn päälle ja vetäsee ulos. Quote
Tanhis Posted July 7, 2015 Posted July 7, 2015 Ja onneksi tuli sillon tehtyä se irtoperä, nopeuttaa hitosti hommia. Rocla vaan alle, pultit ja vaijerit yms. irti ja nykäsee koneen irti kärryn päälle ja vetäsee ulos. Joo kuplan koneen irroitus on helppoa ei tarvitse kuin trukkia avuksi ;) Quote
xam1 Posted July 7, 2015 Posted July 7, 2015 Joo kuplan koneen irroitus on helppoa ei tarvitse kuin trukkia avuksi ;) Oisko kuitenkin Roclan pumppukärrystä kyse. Quote
tobbe` Posted July 8, 2015 Author Posted July 8, 2015 (edited) Niinku näin ;) Edited July 8, 2015 by tobbe` Quote
Tanhis Posted July 8, 2015 Posted July 8, 2015 Hö mun mielikuva oli parempi enne sen pilannutta kuvaa. 1 Quote
tobbe` Posted July 8, 2015 Author Posted July 8, 2015 Meilläpäin Rocla = pumppukärry Sama ku kaikki auton lisälämmittimetki on Webastoja, ja kuorma-autot rekkoja ;) 3 Quote
Tanhis Posted July 8, 2015 Posted July 8, 2015 Googlen kuvahakuun rocla niin ymmärrät miksi mun mielestä rocla ei ole = pumppukärry. Quote
tobbe` Posted July 8, 2015 Author Posted July 8, 2015 Oli kärry mikä tahansa, pääasia että nakutus loppu eli case closed. Quote
Guest Soukka Posted August 25, 2015 Posted August 25, 2015 Ongelma olis seuraavanlainen, vaihdoin koneeseen männänrenkaat vanhoihin mäntiin ja myös vanhat pytyt saivat jäädä. Kansien ohjurit kunnostettiin ja seetit hiottiin. Vanhat venttiilit olivat vielä juuri ja juuri mitoissaan niin ne saivat kelvata. Kasasin moottorin samoin kuin purkasinkin, männät oikein päin ja työntötangot sinne missä olivatkin. venttiilit on säädetty kuten myös sytytys. Ongelma on nyt sellainen, että koneen apparinpuolelta kuuluu selkeä terävä naputus, melkeinpä samanlainen kuin venttiilinvälykset olisi liian suuret. Välykset on kuitenkin säädetty useampaan kertaan ja otimpas myös nostajat irti ja katsoin että tönärit ovat paikoillaa. Mistä alkaisin seuraavaksi etsimään vikaa? Oliko ääni tämmönen? https://youtu.be/TuvUBKzW31s Quote
tobbe` Posted August 26, 2015 Author Posted August 26, 2015 En oikein saanut kunnolla "kiinni" tuosta videon äänestä. Mutta ääntä voisi verrata liian suureen venttiilin välykseen jossa vain on hiukan terävämpi nakutus, autoa pystyi pitämään käynnissä ja pienen testilenkin heitin myös. Ootko pystyny paikantamaan äänen mistä se lähtee? Myö kokeiltii sellasel muovisella ojakepillä kuunnella kansia, eli kepin toinen pää kanteen ja toinen pää korvaan, Selkeästi erotti äänen lähteen tolla konstilla. Vähä HI TECHiä ;) Quote
Guest Soukka Posted August 26, 2015 Posted August 26, 2015 En oikein saanut kunnolla "kiinni" tuosta videon äänestä. Mutta ääntä voisi verrata liian suureen venttiilin välykseen jossa vain on hiukan terävämpi nakutus, autoa pystyi pitämään käynnissä ja pienen testilenkin heitin myös. Ootko pystyny paikantamaan äänen mistä se lähtee? Myö kokeiltii sellasel muovisella ojakepillä kuunnella kansia, eli kepin toinen pää kanteen ja toinen pää korvaan, Selkeästi erotti äänen lähteen tolla konstilla. Vähä HI TECHiä ;) Tuo ääni on semmoinen kunnon kolina ja en uskaltanut kuin vähän aikaa käyttää kun niin pahalta kuullosti. Täytyy koittaa kuunnella tuota kunhan jostain löytyy stetoskooppi. Quote
-tipi- Posted August 26, 2015 Posted August 26, 2015 otimpas myös nostajat irti ja katsoin että tönärit ovat paikoillaa. Hauska ajatus-/kirjotusvirhe. Pilkunviilaaja miettii, että ompa hankala tapa tarkastaa tönärit ;) Quote
tobbe` Posted August 26, 2015 Author Posted August 26, 2015 Siis katoin että ne on siellä montuissaan ettei ollu jääny jotenkin vinoon. Quote
Tanhis Posted August 26, 2015 Posted August 26, 2015 Hauska ajatus-/kirjotusvirhe. Pilkunviilaaja miettii, että ompa hankala tapa tarkastaa tönärit ;) No mut hei jos kannet on hyvässä momentissa niin kai se on helpompi halkaista koko kone. Quote
Recommended Posts
Join the conversation
You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.