Jump to content

Leaderboard

Popular Content

Showing content with the highest reputation on 06/19/18 in all areas

  1. Jos ja kun auton toisen omistajan kertomus pitää paikkansa, auton mittari pyörähti vasta nyt ensimmäisen kerran ympäri. Hänen isänsä oli von Julinin autonkuljettaja, ja siten toinen omistaja on ollut mukana auton kuvioissa alusta asti. Cabrioletia käytettiin kesäautona Kosken kartanossa ja on hyvinkin mahdollista että sillä ajettiin vain vähän. Toinen omistaja osti auton 1973. Teki yhden pidemmän ulkomaan matkan, mutta sen jälkeen käytti autoa vain hyvin vähän. Kolmas omistaja ei autolla juuri ajanut. Itse olen ajanut hieman yli 2000 km. Kertaakaan ei ole tielle jättänyt *koputtaa puuta* Olihan se juhlallinen hetki kun ysit vaihtuivat nolliksi. Tapahtumaa juhlistettiin sillä että tallilla oli 100.000 km lätkät odottamassa. Menevät tosin äijäluolan seinälle eikä autoon. Tuo nyt vaan on parhaimmillaan ihan ilman turhaa heebaa. Samana päivänä nollautui jotain muutakin. Laitoin auton myyntiin ja muutamassa tunnissa tuli kuusi yhteydenottoa. Raha ei ole vielä vaihtanut omistajaa, mutta eivätköhän kaupat synny. Mielellään vielä siten että kaikki autoa varten keräämäni NOS-osat seuraavat autoa. Näillä näkymin auto on käytössäni vielä heinäkuun lopulle ja luvattu hääkeikka ajetaan kuten on sovittu. Jotain on tulossa tilalle. Rättikatto ja boxer-moottori. Pitäisin hyvinkin mahdollisena että auton vaiheita voi seurata tällä palstalla jatkossakin.
    2 points
  2. En ole ikinä tykännyt Kuplan polkimien "ergonomiasta", kaasupoljinta on hieman jatkettu ja polkimien alle tein tuen merialumiinista. Pitää testata penkin kera liikeratoja ja tehdä uusiksi jos ei tunnu toimivalta.
    2 points
  3. Heinemanni tuli haettua. Sen verrran harvoin näitä on myynnissä, että piti 1250km ajella päiväseltään...
    2 points
  4. http://www.vwnorge.no/index.php/topic,71072.0.html Aikanaan tulee tieto virallisille sivuillekin: http://www.sccevent.com Tapahtuma on siis samana viikonloppuna kuin Kesäkauden Päättäjäiset. Oma tie vie tällä kerralla viime mainittuun.
    1 point
  5. 1 point
  6. En tiedä miksi, mutta sekunnin tuhannesosassa tuli mieleen. Rättisitikka? Hienoa että mahdollisten kauppojen syntyessä tämä olisi jäämässä suomeen.
    1 point
  7. Hieno löytö, mistäpäin ja oliko pahanhintainen
    1 point
  8. Kiitos myös minunkin puolestani! Oli kyl hauskaa ja sää mitä mainioin.
    1 point
  9. Mä lupaan... en katso ensimmäistäkään ottelua....
    1 point
  10. Karmann Ghialla Itä-Suomen roadtrip 1600km ajettu Kemi-Iisalmi-Joensuu(DWL tapahtuma)-Savonlinna-Kemi. Auto pelasi hyvin, kulutus 6.2L/100km matkanopeudella(mittarin mukaan) 105-110km/h, öljynlämmöt alle 90 astetta(ulkolämpö jotain 25c). Mukavaa oli, Kiitokset kaikille:)
    1 point
  11. Kiitokset kaikille tapahtumassa käyneille ja tapahtuman tekijöille ja tukijoille. VW-Weekend #7 saatiin viettää vaihteeksi hienossa kesäsäässä. Lisää Classiccien volkkarikivaa luvassa syksymmällä ja ehkä jotain jo kesän aikana. Hyvää volkkarikesää kaikille.
    1 point
  12. CSP:llä (csp-shop.de) on sovite, jolla anturin voi kiinnittää tuohon paikkaan. Omassa tyyppi 4 koneessa on anturi siellä, ja mielestäni lukemat aika realistisia. Mutta yleensä mittareista... niitähän tekee aika monet valmistajat ja laatu vaihtelee. Itse olen omaksunut mittareiden lukemisessa sellaisen olosuhteellisen asenteen. Siis että neulan osoittama lukema ei välttämättä ole totuus, mutta kun vertaa lukemaa siihen mitä se on ollut aikaisemmin vastaavissa olosuhteissa, niin on jotenkin jyvällä tilanteesta.
    1 point
  13. Tälläistä siis tarkoitin niin ei tarvitse mittaria mitenkään muokata. http://www.wagen-werks.com/speedometer-bulb-holder-bug-1976-to-1979/
    1 point
  14. 1 point
  15. Siesta merkkinen on tämä teltta. Yks tuttu kävi tämän laittamassa kuplan katolle aikoinaan. Terkkuja! [emoji6]
    1 point
  16. Tuossapa Urbanille se puukko ja suolat haavaan. [emoji6]
    1 point
  17. Savustus hommia appiukon kanssa.. Aurajuusto lohta ja Rosepippuri lohta kemuja varten. Ei mahtu enempää kuvia....
    1 point
  18. Niille jotka ehkä kiinnostaa viikinkikilven teko niin se on nyt valmis.. Reunaan sidoin raakanahkaa joka kuivuessa on melko kovaa. Kuten aidoissa 1000 vuotta sitten myös oli. Raakanahan keksin ottaa koiran puruluista.. Ne ovat käärittyjä raakanahkapaloja. Minä liuotin niitä kahvissa vuorokauden jonka jälkeen väri oli sopiva ja olivat pehmentyneet että oli helppo "neuloa" kiinni... :) Nyt olis koko setti siinä.. :) Laiskana en jaksanu tehdä miekkaa itse vaan sen tosiaan ostin.. Pikkasen hävettää... :P
    1 point
  19. Tommonen häppeninki ois varmaan siisti kokea, mutta pakko mennä kuiten kesäkauen päättäjäisiin. Jää isompi budjetti juhlia, ku sattuu omat 30v "bileetki" samalle vkonlopulle. :D
    1 point
  20. 1 point
  21. Ainiin tosiaan ennen vahausta pyyhkäisin auton ylitte tälläsellä..http://solutions.3msuomi.fi/wps/portal/3M/fi_FI/3MGraphics/GraphicSolutions/Products/Catalogue/~/3M-Yliteippauskalvo-1080-GP99-Gloss-Black-Rose-1-52-m-x-25-m-?N=3292665383&rt=d
    1 point
  22. Eiks ne sellaiset ilmoitukset mihin ei kommenttia halua voi laittaa vaikkpa Maaseudun Tulevaisuuteen? Edit: Ja kommentit ovat muuten usein erittäin hyvää kuluttajasuojaa!
    1 point
  23. Kaikenlaisia puutöitä. Siinä lintulauta. Milloin mitäkin..
    1 point
×
×
  • Create New...