Jump to content

Leaderboard

Popular Content

Showing content with the highest reputation since 11/03/25 in Posts

  1. Hienoksi sai kiillotettu ja putsattua kun oli puskurit ja kahvat irti. Mustiin osiin en viitsinyt sen kummemmin koskea, niissä saa näkyä ajan patinaa. Nyt saa tämä " projekti " huilata kevääseen ennen kuin kilvitetään. Pienen kylälenkin kävin kuitenkin näin mahtavassa säässä tekemässä🤫
    22 points
  2. Ja tarina jatkuu.. Edelleen mennään siis 2021-2022 talvessa. Kun takapää oli saatu jotenkin mallilleen, niin käytiin etuakselin kimppuun. Etuakselia oli kavennettu melko reilusti, ja ennakkoluulottomasti oli katkottu iskarin tornit pois ja hitsattu lattaraudasta uudet iskaritornit suoraan runkopalkkeihin: Uusi etuakseli löytyi Pälkäneen Jussilta hänen juniksestaan, ja hyvä akseli löytyikin. Vaihdossa kelpasi oma kavennettu akselini, josta myöhemmin paljastui pieniä omaleimaisuuksia, mm. puuttuvat tukivarsien sisemmät laakeripuslat, jolla saattoi olla osuutensa huonoon ajettavuuteen.. Edellinen omistajakin oli joskus ihmetellyt ajo-ominaisuuksia, mutta ajellut autuaan tietämättömänä, kun ei ollut siis akseli hänenkään tekosiaan. Akseliin ei asennettu säätöpaloja, koska tulevaisuudessa on tarkoitus vaihtaa palliksen akseli ja muuttaa ohjaus hammastangoksi. Nyt mennään siis pelkillä flippiolilla mutta muuten vakio-akselilla: Tässä vinkki juniksen omistajille. 64-67 junikseen sopii eteen napamutteriksi palliksen mutterit. Saa sen surkean tuplamutterivirityksen korvattua paljon järkevämmällä ratkaisulla (ja kyllä, mutteri on kuvassa väärinpäin): Vaihteensiirto toimi huonosti väljien puslien vuoksi, ja kun vaihdetankona näytti olevan -67 malli etupäässä olevalla tukirei'ällä, niin käänsin vaihdetangon kannattimen ympäri, poistin vanhat muoviholkin riekaleet ja tein etupäähän kannattimen tangolle ja vaihteensiirto paranikin huimasti: Koneena jatkoi Jorkka-kuplan moottori, kuplaan tarkoitetulla CSP:n putkistolla, joka istuu kyllä hienosti junikseenkin: Putkistoon pikku modaus niin takapuskurikin mahtui paikalleen: Puskurit tuli maalattua valkoisiksi, kun takapuskuri piti kuitenkin maalata, ja vanteet vaihtui. Ja aika paljon auto nousi ylemmäs uudella alustalla, eikä ajettavuus ainakaan huonommaksi muuttunut: Väliaikainen laveri piti asentaa takaisin, mutta muuten mentiin seuraava kesä tällä setupilla. Entinen tuleva vaimo oli tällä välin muuttunut vaimoksi ja uskaltautui mukaan, ilmeisen ennakkoluuloisena, mutta uskaltauduttiin kuitenkin Rovaniemen pohjoispuolelle saakka. Auto toimi koko kesän ongelmitta, joten aivan hukkaan ei tehty työ mennyt: Jatkuu...
    18 points
  3. 2000-luvulla kun Volkkaripalsta perustettiin, oli ihan selvää, että tämä on vain ilmajäähdytteisten autojen foorumi. Vesijäähdytteisille löytyi FFP:n foorumia ja myöhemmin tuli lisäksi mm. Vagarena. Porukalla vittuiltiin liian uuden automallin omistajat Palstalta toisille foorumeille. Nyt 2020-luvulla on kuitenkin eri meininki. Perinteiset foorumit on hiljentyneet kun moni käyttäjä on siirtynyt someen tai ehkä jonnekin whatsapp/discord ryhmään keskustelemaan. Mun mielestä tässä "vain ilmajäähdytteistä keskustelua" -asiassa voitaisiin löysätä omia asenteita hieman. Jos joku palstan vakiokävijöistä kyselee vaikkapa "Vapaata keskustelua" alueella akkusuosituksia omaan käyttöautovolkkariin niin onko meillä nykyään vara ampua tällaiset keskustelut alas? Mun mielestä ei. Jokainen uusi viesti ja jokainen uusi ketju auttaa siihen että palsta pysyy elossa. Ja jos joku tulkitsee tämän niin että nyt ollaan tekemässä palstasta vesijäähdytteisten foorumia niin ei, ei olla tekemässä.
    18 points
  4. Idea tähän hulluuteen sai alkunsa kun edellisessä Doppelissa kone kävi aina kuumana matkoilla. Päätin että loppuu tää neloskoneilla köröttely. Tuli sit hommattua kolaroitu Porsche 911 josta aloin sovittamaan tekniikkaa pakuun. Tämä tapahtui jo 90-luvulla. Auto jäi seisomaan ajokuntoisena mutta kuitenkin keskeneräisenä kunnes päätin viedä sen katsastuksen syynättäväksi. Mukana oli mapillinen papereita ja todistuksia joita katsuri saattoi kysyä. Olen aina ollut sitä mieltä että paino on vauhdin vihollinen joten alkoi auton keventäminen jo ennen tuota katsastusta. Myöhemmin tämä asia on lähtenyt käsistä. Se kertoo jotain että uutena paku on tehtaalta tullessaan painanut 1070 kg. Siihen on lisätty raskas kone )yli 200kg),vaihdelaatikko(65kg) ,isot Porschen jarrut, turvakehikko(30-40kg,todella painava ja monimutkainen pakojärjestelmä(40+kg). Tuon katon vaihdon myötä painon pitäisi nyt putoa alle 1000 kg!! Kehitys vuosien varrella on ollut todella raju. Paras tapa löytää autosta uusia vikoja on ajaa aivan rajoilla. Siitä ne uudet ideat ja kehitykset syntyy. Tämän auton kanssa aloitettiin ensin 5 vuotta Tierpin stripillä parantaen joka vuosi kunnes sit päätettiin lähteä ekalle Nürburgring keikalle. Sabine Schmitz sanoi joskus että kun sen radan ajaa oikein rajoilla,se vastaa 1000km tavallista ajoa. Siinä on kaikki auton ominaisuudet niin kovilla. Jarrut,jousitus,kone,kori ja kuski. Siellä paku on ottanut suuria harppauksia alustan ja sen säätöjen suhteen. Ja paljon on varmasti vielä parannettavaa mutta on kyllä aivan helvetin hauska ja luotettava peli jo nyt.
    17 points
  5. Se oli tänään harjakaiset pajalla! Iso askel ja kivi sydämeltä ku tuli oikein päin grillistä alas pohjalevylle. Harjakaiskaffit juotiin oli pullaa ja keksiäki. Kiitos Jere, Hapa, Mara ja KoiraHölsö
    16 points
  6. Minulla oli kaunis ajatus että koria ainoastaan paikkamaalataan koska oletan että tämä laitos taitaa olla aika harvinainen kun on edelleen alkuperäisessä maalissa, käytännässä kaikki sota mallin laitteet ovat olleet jonkun puolustusvoiman omistuksessa ja maalattu useaan kertaan, lisäksi ovat voineet saada jonkun tai usean maalauksen vielä sen jälkeen Eli ruosteiset kohdat kuten keula ja helmat yms hiekkapuhallettiin ja vedettiin epoksiin, loput piti jättää... Ajatus oli kaunis mutta sen jälkeen todettiin että eipä tässä paljon säästettävää jää kun lokasuojat ja vielä vähän yllätyksenä etuluukku olisi myös pitänyt maalata kun siitä oli vähän lohkeillut maalia irti keskeltä luukkua... ja oli sitä vähän sitä ja tätä pientä joka paikassa No... oli sit tehtävä päätös että maalataan koko laitos päältä, sisäpuolelta saa jäädä orkkis maali kun on aika siisti ja siihen tulee alkuperäinen sisusta takaisin paikalleen
    15 points
  7. Perän kimpussa tämä päivä. Takahelmasta tein irroitettavan, parit 6mm niittimutterit sisälokasuojiin, muuten kiristyy sitten loksun pulteilla. Huoltoluukut rälläköin myös.
    11 points
  8. Vanhastakin pinnasta saa kiiltävää😊 On nämä vain tyylikkäitä autoja, tässä meinaa oikein innostua😅
    11 points
  9. Rumat sivupeilin reiät korjattua. Pieni paikkaus on aika hankalaa kun pitää sokerinpalan kokoisella hioma-alustalla hioa. Hiekkapuhallus- hitsaus-hionta-pakkelointi-pohjaväri-pintaväri siinä resepti. Hyvin sai lopulta värisävyn hyväksyttävän hyväksi. Värikoodilla ei ollut hyvä mutta skannerilla onnistui paremmin. Koko karmin tai oven maalaamisella olisi kyllä tämän auton alkuperäisyys pilattu.
    11 points
  10. Vihdoin löytyi into ja tilaisuus hitsata vasemman lokarin pitkää saumaa...
    10 points
  11. Ei tullut tälläkään kertaa Jeanssia eikä Ässää...tuli Weltmeister juhlamalli! Olen erityisen tyytyväinen hankintaan koska tämä(kin) on lähes ruostevapaa. Apuskuskin lattiassa on heikko kohta, muuten vaikuttaa tosi ehjältä koriltaan. Tarkoitus on tehdä aika perusteellinen entisöinti. Nyt menee pari kuukautta välissä keltaisen kuplan viimeistelyä, ja Porsche 356 hitsaus hommia. Tämän vuoro voisi alkaa Helmikuussa niin just ehtii kesäksi liikenteeseen. Muutamia yksityiskohtia kaipailen ja kyselin jo Fb puolella. Mitali kojelaudalle ja kultainen avaimenperä ainakin puuttuu varusteista. Toki aika paljon muutakin ennenkuin auto on näyttelyvalmis😁
    10 points
  12. Nyt alkaa hommat menemään toisin päin, eli kunnostettuja ja uusia osia menee takaisin kiinni pohjalevyyn
    10 points
  13. Näin on joo. Auto oli hieno ja huolella rakennettu. Ongelma mulla oli siinä, että auto oli kasattu niin monesta eri autosta ja osa-kasasta. Siitä jäi puuttumaan se alkuperäinen tunnelma 🫣 Sielu puuttui?😅 Arvostan sen verran paljon enemmän alkuperäisiä autoja että en vain saanut sitä oikeaa fiilistä tämän kanssa. Ja toinen tosi asia on, että minulle rakentelu on se intohimo. Autolle löytyi ostaja joka sitä osasi arvostaa hyvänä autona. Loppuelämän tämä haitarikatto kupla saa elää lämpöisessä tropiikissa, niinkuin monet meistä unelmoi saada eläkepäiviään viettää😄 Auto muutti Kyprokselle palmu maisemiin, pois tästä sateisesta ja pimeästä maasta 😅. Hyviä jatkoja toivottelin pina colada kädessä! 🍹
    10 points
  14. Kokeillaan tällaista ratkaisua, nyt on tehty "Muut vehkeet" aihealue missä voi keskustella nimensä mukaisesti muista harrastevehkeistä tai vaikka sitten käyttöauton ongelmista. https://volkkaripalsta.com/keskustelu/forum/24-muut-vehkeet/
    9 points
  15. Nyt on kohta pari täydellinen
    8 points
  16. No niin mattokeisari iski. Sisustan palapeli alkaa hahmottumaan.
    8 points
  17. Pala palalta pikkuhiljaa lootakin kasautuu mitä jumppasessioilta ja pikkujouluilta talliin joutaa.
    8 points
  18. Tein tuollaisen tempun..
    8 points
  19. Näyttää nykyään tulevan Victor Reinzin tiivistesetin mukana kahta eri paksuista kannentiivistettä, 0.7mm ja 0.75mm, tai ainakin oma muisti kovasti väittää ettei mulla ole missään aikaisemmassa tiivistesetissä ollut kuin yhtä mallia ja se on ollut tuo 0.75mm mikä momenttiin väännettynä lopulta asettuu 0.71mm paksuuteen. Eli kannattaa mitata kaikki ennenkuin asentaa! Joo, kahta koulukuntaahan tässä tuntuu olevan tiivisteillä, ilman ja joidenkin uustuotanto kansien kanssa ei ollenkaan. Lisäksi 90-luvun alussa taisivat jossain VW:n huoltomuistiossa alkaa suositella että tietyistä nelkuista jätetään kannentiiviste rempan yhteydessä pois ja lisätään pytyn alle korotusta tiivisteen verran. Itse elän 70-luvulla joten näiden kansien kanssa on alunperin tiivisteet olleet ja niin laitoin tiivisteet nytkin 😀
    8 points
  20. Vielä on kesää jäljellä! Suljin eilen ilmastoinnin suuttimen, enää sitä ei tunnu tarvitsevan kelien viiletessä...
    8 points
  21. Tänään päätin myös aloittaa toisen hanskalokeron valmistus. Pistää pikkasen perspektiiviä tän projektin aikajanaan... Ekan lokeron tein jo helmikuussa 2003....🫣 Tässä sama lokero nyt hieman eri värisenä.. 🥲 Kaverina tänään tehty pohja puolisko toiselle lokerolle..
    7 points
  22. Tuli rakenneltua tuollainen raaceri Honda CBR1000F:stä:
    7 points
  23. Pakkohan se viimeinen 1,5 kg oli pakko porata kun pääsi niin nätisti käsiksi..
    7 points
  24. Alusta rullaava, kyllähän vanha volkkari nuortuu kun on uutta maalipintaa 😃
    7 points
  25. Odotetun haastava oli tämä tuliseinän korjaus. Joutui laittamaan korjauspalan keskeltä poikki että sai jotenkin sen mitoitettua paikoilleen. Priimaa ei tullut mutta ehjä se nyt on, ja tuonne verhoilujen allehan se jää pois näkyvistä. Vielä pari metriä saumaa.
    7 points
  26. Sain asennettua rattiputken ja akselin paikalleen tiivisteiden kanssa. Sitte noi raidetangot paikalleen niin pääsee siirtelemään helpommin ku renkaat kääntyy. Vaihdetkeppi kans mutta kumes tulee jälkitoimituksena. Liitinkappaletta ja kansi päälle. Sit lakkasin vielä nää alumiinilämiskät ettei ihan heti hapetu ja mee huonoksi.
    6 points
  27. Pitänyt kiirettä kaikkien muiden projektien kanssa mutta tätäkin on aina ohikulkiessaan ehtinyt vähän kasailla. Jos viikonloppuna tai ens viikolla viimeistään nokan sisäänajo.
    6 points
  28. Lähes käyttämätön 1600cc teollisuuskone ja siihen aito vintage speed Theo Decker kaasutinsarja😊 Pitkäaikainen unelmien täyttymys!
    6 points
  29. Keskisormi sentään säilyttänyt asemansa ymmärrettävien joukossa
    6 points
  30. Nyt alkaa takahelma olla valmis ulkoa katsottuna. Vielä pitää sovittaa ja hitsata uusi alasisäreuna..
    6 points
  31. No niin A-pilarien juuret, kynnysmattojen listat ja kuskin takalokdun kiinnitys pelti ehjättiin varsin notkeasti.
    6 points
  32. H2O osioita tänne ei ole suunnitteilla, koska tämä on ilmajäähypalsta. Siihen kun aletaan sotkemaan vettä niin käy kuin yhdistykselle joka yrittää olla "Kaikkea kaikille", mutta onkin todellisuudessa "Ei mitään kenellekkään". Katsotaan nyt mitä keksitään, hieman voisi ehkä ottaa sallivampaa linjaa vapaissa keskusteluissa, koska monilla ilmajäähy harrastajilla on kuitenkin myös niitä vesivolkkareita, tai pappa-tuntureita, tai jotain muutakin... t: Ylläpito
    6 points
  33. Takahelmalle uusi alareuna...
    6 points
  34. Savut otettu, laakista käyntiin ja nokka ajettu sisään. Liikkuvaa kuvaa ja ääntä instassa. Seuraavaksi vaihdetaan öljyt, tsekataan venttiilit ja vähän säätötoimenpiteitä. Sit voikin alkaa sullomaan takaisin auton perään. Toistaiseksi vaikuttaa hyvältä, ei vuotoja eikä mitään ylimääräisiä ääniäkään 👌 Itkureiän porasin varuilta kytkinkoppaan. Tässä tuli tehtyä sellainen havainto että jos/kun vauhtipyörän suunnalta ilmenee vuotoa niin 10 asteen 091 vaihteistokitin kanssa öljyt keräytyvät tuonne pohjalle eivätkä ala tippasemaan askin ja lohkon välistä ennenkuin on jo myöhäistä.
    5 points
  35. Talviässästä tiputin eilen koneen, et on helpompi vaihtaa vaihtovirtalaturi, kun tasavirtanen anto tyhjäkäynnillä 11,5V ja kierroksilla yli 16V. Ylilataus toki säätimen vika, mut saishan tuo ladata tyhjäkäynnilläkin. Nyt lataa tasaisemmin 13,5-14,1V samalla kiinamittarilla. Samalla vaihdoin vauhtipyörän stefan, kun sillä suunnalla oli vähän kosteeta.
    5 points
  36. Nyt alkaa näyttämään vähän paremmalta.
    5 points
  37. Melkein tänään tuli kevät ajelut mieleen.
    5 points
  38. Koriin kotelosuojaa eri paikkoihin ja korin ja alustan väliset kiinnitykset paikalleen ja momenttiin. Ja sitten vähän ekoja osia kiinni! Ekoja osia kiinni, tuo irtonainen takaluukun saranoiden kiinnityslämiskä.
    5 points
  39. Lisää näitä irto-osia tuli paikkailtua taas. Nyt takaluukku, jossa hieno alkuperäinen kuosi, kunnostettu. Hyvä saada pidettyä alkuperäistä paljon tallella. Puhalsin alkuun heikot kohdat. Vähä alkavaa. Pientä paikkamaalausta myöhemmin. Jos sais vähän meikkailtua tuota maalipintaa.
    5 points
  40. Näitä vaan vielä löytyy 78000km ajettu 40v ladossa piilossa.
    5 points
  41. Ei mulla muuta..
    5 points
  42. Hieman tetristä. Jaloviinabrown kausi paketissa.
    5 points
  43. Seuraavana on vuorossa takajarrujen ehostus, rummut ja kengät uusiksi, koska ovat tosi kuluneet. Ehkä myös koko takaputki tai pääsylkkä, koska takapiiri tuntuu hukkaavan nestettä,vaikka jarrut leimalla toimivatkin.
    5 points
  44. Pienet jäljet peitetään taiteilijan pensselillä, ennen kiillotusta😊
    5 points
  45. Jos mä oisin Chili, näyttäisin tältä
    4 points
  46. Kokoonpanohommat alkas etupäästä. Ja etittiin hitsattavaa. Jotain jo päästiin herkuttelemaanki. Ei yllätyksiä.
    4 points
  47. Tänään ehdin kakunsyönnin lomassa vähän niputtamaan konettakin. Puolikkaat asettuivat kivuttomasti yhteen ja ilmeisesti tässä vuosien varrella on kehitystä tapahtunut, kun kädet pysyivät puhtaana vaikka Permatexilla tiivistyksen tein 😄 Päittäinen säädetty ja kaikki on toistaiseksi mennyt ilman ongelmia. Hyllyssä oli Elringin stefat taakse ja eteen + parempi laatuisempia vauhtiksen O-renkaita. Joskus vuosia sitten näitä tilasin GoWestyltä läjän kun kehuivat että nää on parasta seppälää mitä rahalla saa. Ainakin käsissä pyöritellen ihan eri kamaa mitä aikaisempi takastefa, olikohan se TCK. Istui napakasti vauhtiksen kaulalle, toisin kuin kaikki muut merkit mitä on tullu kokeiltua. Vauhtiksen O-renkaallekkin sipaisin hieman Wilsonin ohjeiden mukaisesti Permatexia kun sieltä aikaisemmalla O-renkaalla pukkasi öljyä kytkilevylle. Nyt on ainakin kaikkensa tullut yritettyä ja parhailla mahdollisilla tiivisteillä, katsotaan kuinka käy. Ens viikolla öljypumpun ja uuden mäntä/pyttysetin kimppuun.
    4 points
×
×
  • Create New...