-
Posts
1163 -
Joined
-
Last visited
Everything posted by Paadre
-
Joo, ei ole järin autuaaksi tekevä toi Alzhaimerin novelli. Oikeastaan ehkä paras asia on ne kaasareiden räjäytyskuvat vaikka nekin on vähän tyyliin "taiteilijan näkemys asiasta". Netistä löytyy nimittäin huomattavasti selkeämpiä kuvia kuin mitä tuossa tuotoksessa on.
-
Laitetaas välillä todisteita, että on tullut tehtyä muutakin kuin notkuttua palstalla. Lähinnä hiomista, hiomista ja sitten yhtä kohtaa hioin kans. Pakkeliakin on lähmitty sinne sun tänne ja sitten on taas hiottu. Takalokareista deaktivoin ähtäröinnit puskurin läpivienneistä ja niin, tulihan pilkka omaan nilkkaan kun tuolla jossain viisastelin, että kannattaa käyttää tavallista silikonia lasien tiivistämiseen. Eikös joku timpuri ollut päässyt itseään toteuttamaan ja ruutannut eteen sekä taakse tiivisteiden alle vähintääkin riittävästi ko. mönjää. no, onneksi ei ollut ehtinyt ruostumaan pahemmin. Toinen vähintääkin mielenkiintoinen suoritus oli onnistuttu tekemään repsikan oveen. Tiivisteet oli nimittäin liimattu jollain koriliiman tyyppisellä emmeellä ja eihän siinäkään vielä mitään mut kun sitä pirun mämmiä oli siellä tiivisteurassa parhaimmillaan kuuden millin kerros. Oli muuten itsehillintä koetuksella kun raavin niitä jätöksiä veke jollain osavalla ruuvaarilla. Niin ja kuskin oveen oli tehty sama mutta ruåtsiksi, eli sieltä löytyi asiallinen määrä silikonia. Tainnu olla halpaa silkkaria... Sain duunikaverilta "uudet" lokasuojat eteen kun se hylkäs noi orkkiksensa ja hommas tilalle uudet tukevat ja hyvin istuvat tarvikkeet. On muuten kohtalaisen yrmy ratkaisu -> säädettävä pikkurälläkkä ja siihen rosterinkiillotuslaikka, lähtee ruosteet yms. pellille todella hellästi mut silti tehokkaasti. HUOM! tuota laikkaa ei saa käyttää kuin pienillä kierroksilla (noin 1700rpm) muuten se räjähtää silmille. Ainakin noi mitä mulla on. Hitto kun en muistanu ottaa kuvaa takalasin alla olevesta ilmanotosta, olen nimittäin viettänyt kohtalaisen pitkäpiimäisiä hetkiä raaputellessa vanhoja maaleja veks. Juu, hiekalla olis varmaan onnistunu helposti mutta se ei vaan nyt käynyt laatuunsa. Joten maksimoidaan kurjuus ja hinkataan milloin milläkin. Jäähän sinne vahva käsityön leima jos ei muuta...
-
Eihän noi neljä "pulttia" ole ne nostotassujen alle tulevat pultit joilla voi hienosätää tassujen korkeuden?
-
Niin hullulta kuin kuulostaakin, niin tämä on oikeasti ongelma. En sitten vaan pirullakaan muista, että oliko Saksassa vai jossain viereissä valtiossa mutta autoihin myydään noitä näädän karkoittimia aikas paljon. Tykkäävät tiemmä käydä järsimässä letkuja ja johtoja ihan tosissaan. Tosin, eihän tuota nyt ihan tyyppiviaksi voine lukea, paitsi jos juuri tuon vuosimallin kolopallossa on erityisen makoisat letkut ja johdot, itse en ole maistanut. Joku jolla ko. vuosimallin kulkine pihasta löytyy niin voisi käydä puraisemassa ja kertoisi sitten meille muille, että oliko hyvää. ;)
-
Ihan kaikki eivät ole volkkareita mut silti... Tuolta koko juttu: http://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=840.60
-
https://m.youtube.com/watch?v=TSwaVvF7rdU https://m.youtube.com/watch?v=qGyPuey-1Jw
-
Kyllähän noi taitaa olla sellaisia automaailman Philipsejä nykyään. Taitaa valmistaja luottaa liikaa vanhaan maineeseen.
-
Parasta tässä uudessa mestassa on mielestäni se, että siinä ei ole sitä pirun vesipuistoa vieressä. Ei olis tullu pieneen mieleenkään lähteä Mikkeliin poitsun kans ku olis muuten joutunut käkkimään vesipuistossa sen kaks päivää. Niin, juu. Tosimies nukkuu kuplassa. ;) Toki, perheen kanssa vähän haastavampaa kaikkien mahtua kuplaan nukkumaan.
-
Meni sitten tääkin (työ)päivä pilalle kun suurelta kirkolta tuli pomo naamottaan tänne. On se kyllä kumma, että eivät osaa olla puuttumatta aikuisten asioihin. Ulkona on kylmä. Ei jaksa keskittyä. Banaanikin oli raaka minkä välipalaksi otin mukaan... Muuten menee ihan kivasti.
-
Hitto ku katkesin tolle k-p-p vertaukselle! :) Joo, ei tästä varmaan enää sellaista hypeä saa aikaiseksi kuin esim. tuningista aikanaan (sekin muuten muuttunut paljon miedompaan suuntaan sitten Hurjapäiden) mut jos ees sais harrastajamäärän pysymään kohtalaisen vakiona ni ei tarvis sit parin kymmenen vuoden päästä istua miitissä missä on kaksi volkkaria ja kolmas harrastaja tuli taksilla ku lääkäri ei enää puoltanut korttia. Edellinen lause oli sitten kärjistetty, ei saa suuttua. Olen saman rekisteröinyt, että junnuja kiinnostaa nää papattimet mut kiinnostaako enää sitten kun pitäis korjata? Saattaa moni heittää pyyhkeen kehään ku auto ei toimikkaan toivotulla tavalla.
-
Tässä on kyllä piilevää totuutta. Nyt pitäisi vaan saada lisää uusia harrastajia näiden pariin jotka osaltaan pitäisivät lajin tulevaisuudessakin hengissä. Suomessa on vaan niin vähän ihmisiä, että ei ehkä se helpoin tehtävä. Edellisestä mietteestä päästäänkin siihen, että pitäisi muistaa mikä tässä harrastuksessa on tärkeintä. Sekö, että autot on prikulleen museoleimassa vaiko se, että tärkeintä on harrastaminen. Itselläni on käynyt tuuri koska olen ajautunut avaramieliseen jaokseen jonka miitteihin uskaltaa mennä ähtärilläkin, tykkään kyllä mr-autoistakin mutta itse en vaan jaksa sellaista rakentaa (menee liikaa aikaa ja liian tarkkaa touhua mulle). Edellisellä ajan takaa sitä, että mitä helpompi uuden harrastajan on joukkoon tulla sitä helpommin saadaan heitä lisää.
-
Arto vaan pelkää, että ähtärit vie kaikki pystit. :P
-
Mä viihdytän itseäni tällä.
-
Kyllähän tuo autto, kiitos! Ja näköjään noi ovet oli sillain kasattu kun kuuluukin.
-
Totta, itelle nää yleensä tehään ja eikön se ole tärkeintä, että omistaja on tyytyväinen. Mielipiteitä on jokaisella omansa mut ilman niitä ei olisi hyviä keskusteluja.
-
Mulle opetti joku öljyn suurlähettiläs aikoinaan, että sitä ei saa sotkea missään muodossa auton alustaan, edes lanttinkina massalle. Siinä on tiemmä aina sen verran vääriä aineita (kun en vaan muista mitä), että ne pääsevät massan suojissa paremminkin tekemään tuhoa kuin suojaamaan peltiä. Ja jos haluaa varmasti ryssiä koko homman niin laittaa jäteöljyä, siinä taas aina pieni määrä kondennssikosteutta yms. mikä ei tee gutaa. En usko tulleeni huijatuksi koska miekkonen työskenteli öljyjen parissa ja halusi silloin vain neuvoa nuorta harrastajaa. Juu, tiedän. Tota öljyä on sotkettu kautta aikain jos johinkin mut alustaan se ei vaan ole paras vaihtoehto.
-
Purin tuossa ton vaimon kuplan ovet (-73) ja ihmettelin kovasti sitä kun ikkunahissit oli molemmissa ovissa laitettu kulkemaan niin, että se kulkee pikkuikkunan alakiinnikkeen ja oven sisäpellin välistä?? Kuuluuko olla noin? Vai pitäisikö tuon hissin kulkea sen pikkuikkunan alakiinnikkeen ja oven ulkopellin välissä. Hissit kyllä toimi molemmissa ovissa mutta oli pirullinen purkaa tuli tyyliin sit vasta pois ku pikkuikkuna oli pois. Muistaako joku?
-
Tuolta jotain juttua aiheeseen. http://www.fvwa.fi/transporter
-
90mm -> 70mm sovitinta lämppärin putkistoon ?
Paadre replied to KimmoH's topic in Tekniikka & rakentelu
Katso ne silkkari sovitteet: http://www.motonet.fi/fi/kategoria/2169/258406/Silikoniletkut-ja-klemmarit?pagenum=2 -
Kanta-Hämeen tapaamiset, parillisen vk:n tiistai klo 18:30
Paadre replied to metake's topic in Tapahtumat
Onkoos tänäpä kaffeet Rixus? E: Nythän on pariton viikko joten ei vissiin... Hitto. -
Ehdit ottaa kuvan kun vaihdoit kolmoselta neloselle?
-
http://www.volkkaripalsta.com/keskustelu/topic/18376-volkkareiden-suositut-tyylisuunnat-meill%C3%A4-ja-maailmalla/ Tuolta mukava keskustelu eri tyylilajeista.
-
Tossa on mun projekti, tosin toi on -73. http://www.volkkaripalsta.com/keskustelu/topic/20413-pystäri-lempi-73/#entry191584 Tuota sivua kun rullaat alas niin sieltä löytyy hyvät kuvat joilla minua ohjeistettiin tuon etukolmion suhteen. Kai toi jakkara noissa samalla tavalla on kiinni vai ei kai toi -73 ole joku välimalli? Viisaammat oikaiskoon jos -74-> on erilaiset penkin kiinnikkeet.
-
Ellei mun vanhat korvat näe väärin, niin onhan noi autossa olevat etukolmiotkin silvottu ja puuttuuko tosta vaihdekepin takapuolelta ne penkin vapauttavat vivut?
-
Paidassa väärä fontti? ;)