Jump to content

Leaderboard

Popular Content

Showing content with the highest reputation on 06/12/18 in all areas

  1. Kait tästäkin on jonkun näköinen projekti topikki tehtävä vaikka ei oikein selkeitä suunnitelmia tälle autolle olekkaan vielä luonut. Mutta yleisestiottaen auto on senverran hyvässä kunnossa että kai tämän kanssa on koetettava ainakin vähän oman mukavuusalueen ulkopuolista, eli aloitetaan konservoinnilla ja mahdollisesti siittä siirrytään museointiin. Tietty saattaa olla että silti tipahtaa napsun verran alaspäin. Eli auton tarina alkoi nelisen vuotta sitten kun isäukko kuuli sähkömieheltä joka nähtyään minun T34 ghian talvisäilössä totesi että kymmenen kilsan päässä löytyisi juurikin samanlainen auto. Tämän kun kuulin en kauheasti hyppinyt innosta kun aikausein tälläisissä tarinoissa junikset muuttuu tölkeiksi paikanpäälle päästessä ja t34 ghiat corvaireiksi. Pienistä odotuksista huolimatta kävimme katsastamassa mitä kyseisestä tallista löytyi. Yllätys oli suuri kun tallista todentosiaan löytyi T34 ghia ja joka ensiolemukseltaankin vaikutti yllättävä hyvältä. Päälle 60 vuotias omistaja kertoi omistaneensa auton 70-luvun alustalähtien ja ei halunnut myydä autoa kun meinasi laittavansa sen vielä joskus kuntoon. Käsien vapinasta ja muusta ulkoisesta olemuksesta päätellen minulla oli omat epäillykseni tämän projektin onnistumisesta. No jokatapauksessa en tietenkään unohtanut autoa ja kävin sillointällöin vierailulla juttelemassa mukavia, kun auto ei ollut kuin 30km päässä kotoani ja vain muutaman kilometrin päässä kesämökistämme. Viime syksynä päätin koettaa toisenlaista taktiikkaa vierailussani ja päräytin paikalle oman T34 ghian kanssa ja omistaja oli silminnähtävästi innostunut nähdessään toisen T34 ghian ja vielä ajossa olevan. Tällä reissulla omistaja myöntyi ettei hän saa koskaan autoa laitettua kuntoon ja myöntyi auton myymiseen. Mutta kun kysyin koska autoa sopisi tulla rahat taskussa noutamaan oli vastaus oli että katsellaan kesällä uudestaan. No tässävaiheessa tietenkin maalailin piruja seinille että kauppoja tuskin tulee kesälläkään. Lämmin toukokuu ajoi minut liikkeelle kysymään pitikö se paikkaansa että autosta voitaisiin kaupat tehdä kun kerta kesäkin oli rymisten alkanut. Kaupat kuulemma onnistuisi seuraavan viikon perjantaina. No pienellä jännityksellä lähdin seuraavana perjantaina autoa hakemaan rahat taskussa ja traileri perässä ja passatin peräluukku täynnä yhtä sun toista työkalua kun autosta oli osa renkaista tyhjänä ja jarrut tuntui olevan jumissa. Kaiken lisäksi auto oli sellaisessa paikassa että se tarvitsi siirtää parkkiruudun verran sivuun ennen kuin sitä pääsisi vetämään ulos tallista. Yllätys oli suuri kun näin että omistaja oli saanut auton siirrettyä valmiiksi ulosvedettäväksi ja renkaatkin oli täynnä ilmaa ja kuulemma jarrutkaan eivät olleet jumissa. Siittä sitten paperit kuntoon auto trailerille ja kohti omaa varastoa.
    6 points
  2. 3 points
  3. Täällä oli koko viikonlopun ajan huippufiilis ja huippusakkia, kiitos vielä järjestäjille! Takasin Ouluun ajellessa koitettiin tavoittaa Petterin junista joka oli lähtenyt kuulemma hetkeä aiemmin, mutta taisi junis kiitää poimunopeudella kun ei näkynyt vaikka piiskasin välillä kuplan huimiin maantienopeuksiin? T: Sami&Sunna. Ohessa muutama kuva tapahtumasta:
    3 points
  4. Tuli ostettua syksyllä 2017 suvussa 70luvulta asti ollut kupla joka oli poistettu liikenteestä helmikuu 84 jarruputken katkeamisen johdosta, siitä alkoi pohjan ja korin irrottelu toisistaan ja pohjan hiekkapuhallus
    2 points
  5. On täällä sentään vielä joku wanhan liiton mieskin joukossa, iso peukku & vinkki toimii!!!
    2 points
  6. Tulpasta sisus kalut poistamalla paineilmalle adapteri ja lukitse hihnapyörän päästä ettei motti pyörähdä kun laitat pyttyyn ilmaa. Tuonlainen lenkki käy venan puristamiseen kiikkuvivun pulttia apuna käyttäen, tai poraat & värkkäät "normi" esim 17mm lenkistä Kiristä mutskua ja sorkit lukot vaikka magneetilla irti. Kuvan työkalulla olen vaihtanut vakio säksättimien katkenneita jousia ja homma toimii kuin juna.
    2 points
  7. Korjaat välttämättömimmät ruostepaikat, tekniikka kuntoon, Myllytyskone laulamaan ja luu ulkona tapahtumiin. Kerrassaan hieno löytö!
    2 points
  8. Ennen varastolle viemistä kävin tiskaamassa auton nopeasti kun varastolla ei pesumahdollisuutta enää ole. Sanotaanko että auton pesu hieman yllätti koska suurimmalta osin orkkismaalipinnassa olevasta autosta ei tullut mitään suurempia yllätyksiä esille. Samalla rupesi vähän myllytyskoneen hurina soimaan korvissa, mutta katsotaan jos vaikka saattaisi auton ensiksi ajokuntoon ennen kuin siihen lähdetään. Siittä sitten auto varastoon ja nopealla vilkaisulla ei tullut ostettua mahdotonta ruostepommia. Autoa ostamaan mentäessä oli selvää että orkkis vaakaimukaasarilla varustettua konetta ei autossa enää ollut paikalla joka vähän harmitti. Kone oli korvattu muutaman vuoden uudemman kolkin 1500S koneella. No paikanpäällä selvisi että kone on vielä tallessa suulissa muutaman kilsan päässä ja autolla ei 300m lähemmäksi suulia pääsisi. Pienen patikoinnin jälkeen myyjä sanoi että ollaan perillä ja minä olin ihan H-Moilasena että missä! . No sieltä puiden lomasta se suuli pilkotti.
    2 points
  9. Laitoin pellit paikoilleen hieman soveltaen, mut ääni kopissa meni puoleen vanhasta. Eli kannattaa laittaa, jos joltain puuttuu noi.
    1 point
  10. Mietitään tätä sit jossainvaiheessa kun junis on valmis, kenties kymmenen vuoden päästä.
    1 point
  11. Liian helppoa, kori muttereiksi ja puhallukseen ( ei hiekka ) jälkeen maalit ja pellit kuntoon, sitten nostan peukkuja. t. Poika
    1 point
  12. No just selvittelen saksasta korjauspeltien saatavuutta. Et eiköhän tuon tuosta kohtuu pienellä vaivalla saa likkuvaan kuntoon. Konekkin pyöri eli sen suhteenkin voi käydä mäihä.
    1 point
  13. Kone oli tosiaan tallessa, tai no.... ainakin tärkeimmiltä osiltaan. Oli kuulemma joskus tullut laakerivika ja sitä oltiin sitten löhdetty tutkimaan ja tässä lopputulos. No pitää tutkia olisiko kampikammio vielä pelastettavissa mutta vuodet eivät välttämättä ole kohdelleet tätä kauhean nätisti. Mutta onpahan tallessa ja numero tiedossa. Seuraavana päivänä kävin vähän tarkemmin autoa tutkimassa ja ainuat nopesti paikannettavat läpiruosteet autosta löytyi takakaarien alaosista ja kuskin helmasta. Ottaen huomioon että tämä auto löytyi suomesta ja nämä ovat kuuluisia mätäpommeja niin mielestäni ei huono lainkaan. Esim varapyöränkotelosta ei läpireikiä löytynyt, ainuastaan karmannin käyttämän korikitin alta oli ruoste lähtenyt edistymään mutta veikkaisin että nämä parantuu puhalluksella ja uudella korikitillä ja maalipinnalla. Sisältä mattojen altakin näyttää lähinnä siltä että täytyy vain putsata ja maalata uudelleen niin on taas priimakunnossa. Ja takapenkin altakaan ei suurempia yllätyksiä löytynyt. Keulassa oli pieni lommo mutta ei löytynyt argeologisia kittikerroksia kuten eräs pystäripoika jo pääsi mainitsemaan. Takalokarin sisäpuolelta näyttäisi siltä että auto on taidettu joskus massata kohtuu hyvin mikä luultavasti on auton suurimmilta osin pelastanut ruostepeikolta.
    1 point
  14. Päätin sitten jättää sulaketaulun tohon näkösälle. Vielä olis pyyhkijät (aivan mysteeri), töötti (helppo) +pissapoika (helppo) ja vois laittaa ton kannen kiinni. Mittarin kytkentä pitäis olla kutakuinkin suoraviivaista, mutta varataan siihen nyt tämä viikko...
    1 point
  15. Oma metodiikka on jo pitkään pyöränpulttien kanssa ollut vääntövarrella löysälle, akkuporakoneella (ei siis akku-pulttipyssyllä) irti ja kiinni ja momenttiavaimella ristiinkiristys 110nm. Akkuporakonetta oon pitänyt näissä hommissa jopa nopeampana kuin paineilma-pulttipyssyä koska se pysähtyy heti liipaisimesta irti päästettyä siinä missä pulttipyssy (ainakin halpis) vielä pari-kolme sekuntia hidastuu. Pulttipyssyn letkukin aina tiellä, eikä oo momenttipinnaa että vois sillä vetää kerralla oikealle tiukkuudelle. Samalla sortilla akkuporakone + hylsyadapterit on ihan ykkösyhdistelmä vaikkapa kuplan kansien irroitukseen kun on eka nirskauttanut momentin pois käsipelissä. Mutta on pulttipyssylle toki käyttönsäkin - ratin mutterin irroitus menee ihan suit sait, ja erityisen hyvä sillä on irroittaa laatikon kyljestä vetonivelet/vakionopeusnivelet kun laittaa puol metriä jatkovartta että yltää suoraan lokasuojasta. Järeämpään käyttöön ei oo meidän halppis-pulttipyssy riittänyt koskaan = vauhtiksen pultin tai vetarin mutterin irroitukseen.
    1 point
  16. Kiitokset hyvätunnelmaisen tapahtuman järjestämisestä. Hienoa oli nähdä monia nuoria harrastajia (reippaasti madallettuine waunuineen).
    1 point
  17. Koska kuvat on kivoja, tässä muutama kännykkäräpsy eiliseltä. [emoji41]
    1 point
×
×
  • Create New...