Jump to content

Paperittomaan paperit


Recommended Posts

Tuli keväällä kotiutettua purettavaksi pallokeula umpipaku, johon ei ole papereita. Auto on kuitenkin vähän turhan hyvä purkuun, joten rupesin selvittelemään mahdollisuutta sen rekisteröimiseen. Hankalaksi tuntuu kuitenkin menevän, ja Trafista tuntuu tulevan aina eri vastaus sen mukaan kuka puhelimeen vastaa..

 

Auton ensimmäinen ja ainoa virallinen omistaja on poistanut auton rekisterteristä vuosituhannen alussa ja kuollut muutamaa vuotta myöhemmin. Nyt trafin koneilla omistajana on hänen perikuntansa. Ensimmäisellä soitolla Trafiin minulle sanottiin, ettei autoa saa enää millään kilpiin. No toisella soitolla sitten ohjeistettiin, että luovarilla perikunnalta ja kopiolla perunkirjoituksesta se onnistuisi. Perikunta on entisen omistajan leski, joka on jo hyvin korkeassa iässä ja käytännössä liikuntakyvytön. Hänen asioitaan hoitava sukulaisensa haluaisi auttaa ja selvitti sen verran, että luovarin leskeltä saa, mutta perunkirjoituksessa autoa ei näy - sekun ei vainajan kuoleman aikaan ollut pihalla, eikä 'arvottoman' auton olemassaoloa kukaan edes muistanut.

 

Kolmannella soitolla sain jälleen vastauksen, että ei onnistu millään. Onko jollain kokemusta, onnistuuko jollakin muulla tavalla paperittoman auton rekisteröiminen, jos perikunnalle merkittyä autoa ei perunkirjoituksessa näy? Vai jääkö vaihtoehdoksi sääli on sairautta ja laikka laulaa..?

 

Kaitsu

Link to comment

Unohda kokonaan alkuperäinen omistaja. Teet luotettavan selvityksen siiitä että missä auto on ollut viimeiset 10 vuotta ja kenellä, ja marssit sen kanssa konttuurille.

"Tutulla" Yhden biilin kanssa kävi kerran niin että oli perikunnalta kerätty luovareita nippu tolkulla ja yks leima sitten puuttu niistä, lopulta auto rekisteröitiin tuolla 10 vuoden säännöllä...

 

-Pasi

Link to comment

Ote Trafin sivuilta kohdasta "Usein kysytyt kysymykset":

 

5. Olen kunnostamassa vanhaa ajoneuvoa, joka ei ole ollut rekisterissä vuosikausiin eikä papereitakaan enää ole tallella. Kuinka saan ajoneuvon jälleen liikenteeseen ja rekisteröityä omalle nimelleni?

Ennen rekisteröimistä ajoneuvon tulee läpäistä rekisteröintikatsastus. Rekisteröinnin yhteydessä omistajan tulee esittää ajoneuvosta omistusoikeusselvitys. Jos ajoneuvo on ollut Suomen rekisterissä viimeisen 10 vuoden aikana, vaaditaan omistusoikeusselvitys viimeisestä rekisteriin merkitystä omistajasta lähtien. Jos ajoneuvo ei ole ollut Suomen rekisterissä, vaaditaan omistusoikeusselvitys viimeisen 10 vuoden ajalta sekä vahvistus autoveron maksamisesta Suomeen, jos kyseessä on autoverollinen ajoneuvo (esim. auto, moottoripyörä) tai tullauspäätös, jos kyseessä on autoveroton ajoneuvo (esim. mopo).

Link to comment

yhden perikunnan ajoneuvon olen selvitellyt ja siihen riitti jälkikäteen perunkirjaan tekemä liite, jossa mainittiin ko. ajoneuvo, sekä kaikkien perillisten nimikirjoitukset ja ettei heillä ei ole ajoneuvoon mitään vaateita.

 

Perillinen tuli sitten mukaani katsastusasemalle, jossa antoi perunkirjan kopion virkailijalle, koska itselleni ei heidän perunkirjan asiat millään tavalla kuulu.

 

Oli tehty niin vaikeaksi että olisin jo antanut periksi, mutta tämä perillinen halusi ajoneuvon vielä liikenteeseen.

Link to comment

Maallikkona tuntuis aika selvältä, että jos ainoa perikunnan jäsen on vainajan leski, niin tottakai hän on perinyt kaiken omaisuuden on se sitten perukirjassa lueteltu tai ei. Tuskin siellä perukirjassa on vainajan lusikoita ja sukkiakaan mainittu. :-)

Jos perikunnan ainoa jäsen kirjoittaa luovarin ja perukirjasta selviää että hän on ainoa perillinen niin kyllä asian pitäisi olla selvä. Lisäksi ajoneuvorekisteristä selviää, että auto on on ollut vainajan nimissä hänen kuolinhetkellään.

 

t. Mika

  • Like 1
Link to comment
Maallikkona tuntuis aika selvältä, että jos ainoa perikunnan jäsen on vainajan leski, niin tottakai hän on perinyt kaiken omaisuuden on se sitten perukirjassa lueteltu tai ei. Tuskin siellä perukirjassa on vainajan lusikoita ja sukkiakaan mainittu. :-)

Jos perikunnan ainoa jäsen kirjoittaa luovarin ja perukirjasta selviää että hän on ainoa perillinen niin kyllä asian pitäisi olla selvä. Lisäksi ajoneuvorekisteristä selviää, että auto on on ollut vainajan nimissä hänen kuolinhetkellään.

 

t. Mika

 

 

Riippuu konttorista... Joillekkin käy ja joillekkin ei. Riippuu paljon siitä että millä tuulella on se "palvelu"tiskin tyyppi :)

Link to comment

Eli riippuu lopulta konttorista onnistuuko tuo vai ei? Anyway, kiitoksia vinkeistä. Pitää käydä konttorilla kyselemässä ja pyytää mukaan luovari ja ne paperit mitä nyt leskeltä sattuu saamaan. Ei tuota viitsi kuitenkaan ruveta paikkaamaan ennen kuin on varma, että sen kilpiin asti saa.

 

Kaitsu

Link to comment

Tossa mun tapauksessa oli vainajan leski ja heidän tytär, jotka molemmat kirjoittivat luovarin ajoneuvosta.

Menin luovarin kanssa konttorille ja silloin alkoi helvetinmoinen lisäselvitys papereiden naukuminen, siksi olin jo antaa periksi koko hommalle.

Nämä perilliset eivät muistaneen mitään ajoneuvoa olleen olemassakaan, koska vainaja oli omistanut sen vain muutaman viikon kunnes oli myynyt sen eteenpäin.

Uusi omistaja ei ollut laittanut sitä omille nimilleen joten jäi kummittelemaan vainajan nimiin.

Link to comment
Vainajan sukkia ja lusikoita ei koske rekisteröintivelvollisuus, ajoneuvoja kyllä ...

 

Mitä tarkoitat tuolla rekisteröintivelvollisuudella? Sitä että laki velvoittaa kirjaamaan ajoneuvot perukirjaan vai että ajoneuvot pitää rekisteröidä? Mulla on ollut omistuksessa yli 20 vuotta ajoneuvo jota ei ole rekisteröity.

 

t. Mika

Link to comment

Kyllähän tämä lopulta näyttää olevan juuri niin hankalaa, kuin tästä keskustelusta käy ilmi :( Pallokeulaa ei ole perunkirjoihin merkitty, koska kukaan ei enää auton olemassaoloa muistanut, saati kuvitellut, että siitä vielä joku auton tekisi. Ja kun perillinenkin on liikuntakyvytön vanhus, niin taitaa olla järkevintä pistää auto paloiksi, eikä väsyttää vanhusta perunkirjan lisälehdillä. Tai voisi kai sitä kysyä vielä tältä puolen lahtea, että mitä papereita täällä tarvitaan auton saamiseksi kilpiin..

 

Kaitsu

Link to comment
Ajoneuvot, kuten autot, pitää rekisteröidä jos niitä aikoo käyttää. Siksi ne pitää olla mainittuina perunkirjassa, jotta luovarit voidaan kirjoittaa säädösten mukaan.

 

Okei, eli jos musta aika jättää niin vaimon pitää huolehtia että mun ruotsista tuotu rekisteröimätön projekti merkitään perukirjaan. Täytyypä muistuttaa. :-)

 

t. Mika

Link to comment
Ajoneuvot, kuten autot, pitää rekisteröidä jos niitä aikoo käyttää. Siksi ne pitää olla mainittuina perunkirjassa, jotta luovarit voidaan kirjoittaa säädösten mukaan.

 

Okei, eli jos musta aika jättää niin vaimon pitää huolehtia että mun ruotsista tuotu rekisteröimätön projekti merkitään perukirjaan. Täytyypä muistuttaa. :-)

 

t. Mika

 

Tee testamentti, niin muistuu paremmin surun keskellä mieleen.

Link to comment

ite tappelin kerran papereiden kans myös. Ostin vm74 fiat 850 paperittomana. Oli ajettu vain 63tkm ja sisusta oli kun uusi. Kaveri jolta ostin auton oli omistanu sen 10v ja ei ollu tehny luovaria edellisen omistajan kans. Edellinen omistaja oli sitte kuollut n.10-15v sitten ja eihän siinä muuta ku omaisia etsimään. Tätäkään autoa ei ollut merkitty perunkirjoihin, mutta puhelin soitolla sain perunkirjat kirkkoherran virastosta kotiini :) Kaikilta kuudelta kyseisen miehen lapselta piti saada allekirjoitus luovariin. Sattui tuuri ja heillä oli sukukokous tulossa ja kaikki oli kerralla kasassa. Helvetin moinen pino niitä lappuja kertyi loppujen lopuksi katsastukseen. helppoa se ei ole :)

Link to comment
  • 4 years later...

Nostellaas....

 

Onkos kukaan värkänny Trafin kans tästä aiheesta nyt lähiaikoina?

 

Itellä ois ehkä tiiosa yks auto johon ei oo papereita...auto on ollu nykysellä omistajalla yli 10 vuotta..

 

Onko tää vielä voimassa?  http://www.trafi.fi/filebank/a/1322478611/327f4fed2259c7846fb5c6de7a2e30bd/2891-519Paperitonajoneuvo.pdf

 

Meniskö tää nyt niinku pääpiirteittäin näin?

1. Tilaan Trafilta mikrofilmikopiot historiasta runkonumeron perusteella

2. Nykynen omistaja kirjottaa paperille, että mistä on auton ostanut ja että auto on ollu hänelle vuodesta xxxx lähtien

3. Laitan auton kuntoon ja eiku rekisteröintikatsastukseen..

 

Pitääkö tohon selvitykseen raapia kui pitkä sepostus? Onko missään mitään mallipohjaa?

Link to comment

Mä kun reksiteröin tuon 411 Variantin loppukesästä, niin piti olla katkeamaton luovariketju siihen saakka, kun auto on viimeksi ollut rekisterissä. Onneksi kyseiset paperit minulta löytyi. Yksi välissä olleista omistajista oli ehtinyt kuolla ja hankin perunkirjatkin jossain vaiheessa, mutta nyt niitä ei edes olisi tarvinut olla mukana.

Trafi poistaa aina aika-ajoin vanhoja ajoneuvotietoja rekisteristään (olisko 10 vuoden välein?) ja enää ei autoni tietoja löytynyt tietokannasta. Olin kuitenkin auton ostettuani tilannut sen tiedot, joten minulta löytyi kopio, jossa oli auton rekisteritunnus ja viimeisen omistajan tiedot yms. Näillä papereilla rekisteröinti onnistui mutkitta.

Todella huonosti on tietoa nykyään saatavilla paperittoman ajoneuvon rekisteröinnistä eikä katsastuskonttoreiden henkilökuntakaan aina osaa auttaa (soittelin useampaan paikkaan huonoin tuloksin). Parhaiten sain apua, kun menin täällä Lahdessa pitkään toimineeseen konttoriin juttelemaan asiasta. Sitä en tiedä, kuinka joustavia ovat päätöksissään, jos on vähänkään epäselvyyttä papereissa -vaikka siis olisikin ihan ilmeistä, ettei kyseessä ole varastettu auto tms. En esimerkiksi tiedä, kuinka vaikeaksi rekisteröinti olisi muuttunut, jos välistä olisi puuttunut yksi luovari tai jos minulla ei olisi ollut kopiota auton tiedoista.

Link to comment

Kyselin ite tuossa joku aika sitten tämmöisen "paperittoman" auton rekisteröinnistä konttorilta. Ottivat yhteyttä trafiin ja sieltä tuli ohjeistus että luovariketju täytyy olla katkeamaton viimeisestä rekisteriin merkitystä omistajasta minulle asti. Tätä 10v. sääntöä ei kuulemma enää ole. Minkälainen pirssi on Artsilla kiikarissa? :D

Edited by Sakke
Link to comment

LOL. 2002 ostin perikunnalta Ovaalin, piti olla jokaiselta perilliseltä luovari tai valtakirja auton myyntiin, sekä perunkirjan sivut, jossa auto sekä perilliset on mainittu.

 

Mutta näitä romuja harvoin kirjataan perunkirjaan....ja lait on varmaan muuttunu vuoden 2002 jälkeen :)

 

Oman kuplani sain kilpiin (vuonna 2012) vaikka yks luovari puuttukin välistä ja auto ostettiin perikunnalta.

 

Mutta että tän päivän lailla vissiin riittäs yhen perillisen nimmari, jos tätä tulukittee:

http://www.trafi.fi/tieliikenne/rekisterointi/rekisteri-ilmoitukset/omistajan_vaihdos

 

"Kun ajoneuvoa rekisteröidään kuolinpesän nimiin tai kun kuolinpesä luovuttaa ajoneuvon edelleen, ei rekisteri-ilmoituksen liitteenä tarvitse esittää perunkirjajäljennöstä tai vastaavaa dokumenttia. Yksi pesän osakas voi tehdä rekisteri-ilmoituksen koskien kuolinpesän ajoneuvoa. Yksi pesän osakas voi allekirjoittaa muiden osakkaiden puolesta ajoneuvon luovutusdokumentin, joka yleensä on rekisteröintitodistuksen ilmoitusosa (II osa). Allekirjoittanut osakas vastaa kuitenkin siitä, että hänellä on ollut oikeus luovuttaa (myydä) ajoneuvo eteenpäin."

Edited by Art_Zi
Link to comment

Perikunnalta vissiin riittää yhen osakkaan nimmari?

Juuri näin, eli riittää. Mulla on käytössä yksi auto joka on kuolinpesän nimissä (en ole kuolinpesän osakas) ja aina kun haluaa sen liikennekäyttöön tai pois liikenteestä, tai haluaisin sen myydä, niin haen yhden osakkaan allekirjoituksen ja sillä hoituu.

Link to comment

Miten näillä pärjäisi? Omistajat uudesta siihen saakka kun viimeinen eli Kalevi Gunnar menehtyi, nyt omistaja perikunta. Pitääkö Kalevin perikunnalta saada nimi luovariin? Meneekö niin? Auttakaa epätoivoista, pian uuden "pihasaunan" omistajaa...post-898-0-36904600-1422367418_thumb.jpg

Edited by boxer
Link to comment

Miten näillä pärjäisi? Omistajat uudesta siihen saakka kun viimeinen eli Kalevi Gunnar menehtyi, nyt omistaja perikunta. Pitääkö Kalevin perikunnalta saada nimi luovariin? Meneekö niin? Auttakaa epätoivoista, pian uuden "pihasaunan" omistajaa...

Nimmari yhdeltä perilliseltä pitäisi riittää nyky säännösten mukaan tietty perikunnalla pitäisi olla silloin yhteisymmärrys että auto on tosiaan myyty.

Link to comment

Joo, voinhan sitä identiteettiä vaihtaa ja varmaan helpoin vaihtoehto. Se ei vaan kiinnosta, kun olen rehellinen mies

Tosin viimeinen omistaja on ollut Raumalainen, joten jos Tanhis tahi joku muu Rauman asukki tuntee Fagerström nimisen henkilön, kysy häneltä oletko sukua Kalevi Fagerströmille! Tai sitten pitää soittaa kaikki Rauman Fagerströmit läpi... Ookke?

Edited by boxer
Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...