Jump to content

1962 VW Karmann Cabriolet


Recommended Posts

Joku teistä saattaa muistaa nimeni. Puuhastelin vuosina 1988-2000 hyvin aktiivisesti 1950-luvun Volkkareiden parissa ja kirjoitin niistä melkoisen paljon, mm. artikkelisarjan "Volkswagen Kuplan muodonmuutokset 1949-1960". Se julkaistiin SA-HK:n Hyrysysy-Menolaisessa pienissä erissä. Sen kirjoittaminen oli näin jälkikäteen ajatellen iso urakka, kirjoituskoneen, saksien ja liimatuubin avulla. Tietokonetta ja nettiä ei ollut. Vuosien 1988 ja 1992 välillä entisöin horizontblau-värisen 1956 Ovaalin, jolla ajoin neljän kesän aikana n. 5000 km. Omistin myös 1951 Bretzelkäferin ja 1957 Karmann Ghian. Ensimmäinen autoni oli 1974 Kupla ja omistin myös hetken ajan 1975 Kuplan. Perheessä Volkkareita on ollut enemmänkin. Isällä, siskolla ja lasten äidillä.


Lusikat menivät jakoon vuonna 1999 ja niin lopetin harrastamisen aivan kertalaakista vuonna 2000. Möin aivan kaiken pois. Sen jälkeen kasvatin pari lasta, rakensin mökin ja puuhastelin jotain aivan muuta. Harrastamisen aikana syntyneet ystävyyssuhteet säilyivät kuitenkin ja niin seurasin sivusta ystävieni harrastamista. Päivittelin sitä miten paljon Volkkareiden hinnat nousivat vuosittain ja harmittelin sitä miten monet autot myytiin ulkomaille. Ihastelin myös sitä miten helpoksi harrastaminen on muuttunut nyt kun netti helpottaa tiedon ja osien etsimistä. Haasteena on vaan se miten erottaa oikea tieto väärästä?


Reilu vuosi sitten elämäntilanteeni muuttui ja alkoi tehdä mieli hankkia jotain rassattavaa. Mihinkäs seepra täplistään pääsisi… Ovaalin ja Low Light Ghian jälkeen ei tehnyt mieli downgreidata, mutta laiha lompakko ja kova vaatimustaso yhdistettynä ei ole mikään helppo rasti. Erityisen vaikea tilanne syntyy siitä että mitään kiinnostavaa myytävää ei ilmestynyt myyntiin. Vuoden päivän harrastin sellaista että nukkumaan mennessäni räpläsin sängyssä tablettia. En etsinyt saksalaisia luontoelokuvia, vaan suomalaisissa kilvissä olevia haitarikattoja ja avomalleja. Välillä myös kovakattoisia Ovaaleja. Googlen kuvahaku on siinä varsin näppärä apuri. Aika montaa avokkia ei löytynyt enää Trafin tiedoistoista. Joko ne on palautettu vanhoihin mustapohjaisiin kilpiinsä, tai sitten ne on myyty ulkomaille. Montaakohan autoa ostattelin? Viittätoista? Kahtakymmentä? Aivan erityisesti yritin ostaa entistä Ovaaliani ja entistä Karmann Ghiaani, mutta kumpikaan ei ollut kaupan.


Mutta avomalli olisi kiva. Sellaista minulla ei ole vielä ollutkaan.


Kävin elokuussa 2016 katsomassa muuatta sinistä 1962 Karmann Cabrioletia. Auto ei ollut myytävänä, mutta sitä sai käydä katsomassa. Aika pikainen silmäys se oli. Yhtään kuvaakaan en tullut ottaneeksi, kaupan kun se ei ollut. Autolla ei ajettu tässä vaiheessa metriäkään, sillä se ei ollut mennyt vuosi sitten katsastuksesta läpi. Loppukevään 2017 aikana viestittelimme ostajan kanssa ja lopulta kävi niin että ostotarjoukseni hyväksyttiin. Kaupat tehtiin kesäkuun puolivälissä, ja tässä vaiheessa en edes nähnyt autoa. Rahat lähtivät tabletista, mutta kaupan kohteen olin siis nähnyt vain pintapuolisesti – kymmenen kuukautta aikaisemmin. Mielessäni ei kuitenkaan käynyt missään vaiheessa epäilys siitä että mäkeen mentäisiin. Olihan tuttu peltiseppä käynyt katsomassa auton tällä välillä, ja minulla oli kohtuullisen realistinen kuva siitä mitä tulin ostaneeksi.


Kaksi ja puoli viikkoa myöhemmin myyjä siirsi auton sovitulle korjaamolle, jossa se fiksattiin katsastuskuntoon. Samalla siitä korjattiin koko joukko pieniä vikoja, joista olisi voinut tulla isoja ongelmia. Auto tuli ajamalla kotiin, ja jo seuraavana päivänä olin sillä Helsinki Cruisingissa.


Autolla on mielenkiintoinen historia. Se on tehty 9.5.1962, toimitettu Suomeen 17.5.1962 ja rekisteröity Helsingissä 1.6.1962 rekisteritunnuksella ACR-39. Auton ensimmäinen omistaja oli erään aatelisen ja hyvin varakkaan suvun vuorineuvos, joka osti sen vaimonsa käyttöön erääseen kartanoon. Kerrotaan että auton kyydissä on ollut erään maan kuninkaallisen perheen jäseniä, sukua kun ovat.


Auton seuraava omistaja oli kartanon autonkuljettajan poika, joka rekisteröi auton nimiinsä 12.12.1973. Auto oli silloin verraten huonossa kunnossa. Se oli seisonut räntäsateessa ikkunat alhaalla, ja alkuperäisen valkoisen katon alla olevat puuosat olivat etenkin auton takaosassa huonossa kunnossa. Autoon tehtiin uusi katto, joka poikkeaa alkuperäisestä materiaalin ja värin osalta. Mahdollisesti samassa yhteydessä auton matot vaihdettiin kokolattiamatosta leikatuiksi. Nokkapelti on vaihdettu jossain vaiheessa, samoin kuin vasen etulokasuoja. Auto on ylimaalattu. Jossain vaiheessa 1970-luvun alkupuolellahän kävi autolla Nizzassa saakka. Mahdollisesti tässä vaiheessa oikeaan takapuskurin kiinnikerautaan on porattu reikä, ilmeisesti SF-tunnuksen pidikettä varten. Paluumatkalla yhteen mäntään paloi reikä, mutta auto saatiin nilkutettua Travemündeen ja Suomeen. Alkuperäisen moottorin tilalle tuli uusi runkomoottori, johon kiinnitettiin vanhat apulaitteet. Tämän jälkeen autolla ajettiin enää muutamia satoja kilometrejä kesässä. Omistaja laittoi auton myyntiin Mobilisti-lehden palstalle. Muistelisin että auto oli myynnissä pidemmänkin aikaa. Ystäväni kävi sitä katsomassa, mutta totesi sen liian huonoksi eikä sitä ostanut. Auto meni lopulta kaupaksi ja omistajanvaihdos tapahtui 16.5.2010.


Kolmas omistaja ei ehtinyt sillä juuri ajella. Vaihtoi siihen uusia tiivisteitä ja äänenvaimentajan ja asensi Albertin repropeilit. Säilytti auton sellaisenaan. Kunnes sain siitä vihiä. On hieman epätavallista että autolla on ikää 55 vuotta, mutta vain yhdet kilvet ja neljä omistajaa.


Se maahantuontikirja jossa tämä auto on, on valitettavasti kateissa. Joku Alfred Nussi on sen nussinut. Kirja oli kateissa jo 1980-90-lukujen taitteessa. Ken tuntee omantunnon tuskia, voi palauttaa kirjan maahantuojalle. Vuoden 1962 loppupuoliskon ja vuoden 1963 alkupuolen kirjat tutkittuani huomasin että Cabrioleteja ei juuri maahan uutena tullut. Näissä kahdessa kirjassa oli 9645 Volkkaria, joista vain yksi (1) kappale oli tällainen avomallinen Kupla. Tämä punainen yksilö oli erään tunnetun näyttelijän äidin auto, ja sen kerrotaan tuhoutuneen.  (Ja ennen kuin ehdit kysyä, myöskään tuon ikäisiä Karmann Ghia Cabrioleteja ei maahan tullut uutena kuin yksi valkoinen yksilö.)


Auto ei ole luonnossa niin hyvä kuin miltä se kuvissa näyttää. Peltityöt on tehty aikoinaan huolimattomasti, ajan tavan mukaan. Eihän tuolla ole 1970-luvulla ollut juuri muuta kuin kuriositeettiarvoa. Katto on vääränlainen ja osittain huonosti tehty, ja ne kokolattiamatot saavat miehen kyyneliin, se helppoa on.


Kuinka tästä eteenpäin?


Aika moni ei tekisi autolle mitään muuta kuin pitäisi sen ajokuntoisena ja ajaisi vaan. OK, jos mietitään että olen ajanut viimeisten 29 vuoden aikana vanhalla Volkkarilla vain sen edellä mainitun 5000 km, voit arvata että nyt tekee mieli ajaa... Tehdä matkamittariin iso numero... no joo... kassellaas ny. 


Hyvin moni pistäisi ilmoituksen mobile.de-sivustolle ja viheltäisi koko matkan matkalla pankkiin. En minä. Tällä autolla on niin hieno Suomeen liittyvä historia, että sen kuuluu jäädä Suomeen. Niin kauan kun minussa henki pihisee, tämä auto pysyy suomalaisten kilpien välissä.


Ei kun tonttiin ja stroukkeri takakonttiin? Juu ei.


Täysentisöinti saman tien? Auto palasiksi ja kaikki uusiksi, kustannuksista ja vaivoista tinkimättä. Njaaa. Sen verran osaan laskea, että tämän auton täysentisöinti maksaa ihan järjettömästi, semminkin jos (ja kun) joutuu turvautumaan toisen apuun turhan monessa pulmatilanteessa. Kertarysäyksellä ei onnistu, pikkuhiljaa kyllä. Kevyt konservointi ei valitettavasti tule kysymykseen, sillä paljon alkuperäistä on kateissa.  


Lopullinen strategiani on vielä hioutumassa. Ensivaiheessa on tarkoitus ajaa muutaman kesän ajan maltillisesti. Kerätä tuntumaa, uusia osia ja tietoutta. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta en ole aikaisemmin omistanut 1960-luvun autoa, joten tässä on pakko hankkiutua entisen mukavuusympyrän ulkopuolelle ja opeteltava uutta. Kyllähän auto jossain vaiheessa on pakko laittaa pukeille, ja siihen on pakko tehdä  - jopa varsin mittavat - peltityöt. Ennen sitä pitää kerätä rohkeutta ja tehdä paljon valmistelevia töitä, niin että telakalla olo jää mahdollisimman lyhyeksi. En jaksa enää tämän ikäisenä vuosikausia kestäviä projekteja. Se entinen Ovaalini oli osina melkein neljä vuotta, ja se oli liian pitkä aika. Puhumattakaan niistä monen harrastajan toooodella pitkistä projekteista.


Palaan tälle kanavalle, jahka projekti nytkähtää eteen päin. 


Saa kommentoida. Kiinnostaisi tietää mistä tilasit katon puut ja kankaat. 


Uudet alkuperäiset osat kiinnostavat.    

post-3407-0-25279300-1500218235_thumb.jpg

post-3407-0-05037700-1500218252_thumb.jpg

  • Like 25
Link to comment

Auto on tullut maahan eurooppalaisilla puskureilla, mutta matkan varrella autoon oli vaihdettu USA-puskurit. Vaihdoin tolpat eurooppalaisiksi jo ennen kuin siirtoajo alkoi. Etuhelmaan on porattu reiät USA-puskurin pyöreitä tukia varten, mutta onneksi takalokasuojissa ei ole ylimääräisiä reikiä.  
 
Nuo nyt alla olevat Nokian Rollster -merkkiset teräsvyörenkaat ja niiden päällä olevat irtovalkosivut lähtevät vaihtoon syksyn tullen, ja alle tulevat alkuperäisen näköiset ristikudosrenkaat. Aidot valkosivut sopisivat auton henkeen hyvin joo, varsinkin jos ja kun katto tehdään uudestaan ja siitä tulee taas valkoinen kuten uutena oli, mutta mutta. Auto tuli maahan mustilla renkailla ja sellaiset olen aikeissa siihen hankkia.
 
On aika kummallista että vaikka auto on ostettu yhteen harvoista Suomen ihan oikeasti rikkaista suvuista, ei tässä autossa ollut uutena lisävarusteita. Ei edes lukittavaa takaluukun kahvaa, ei valkosivuja eikä radiota. Oston hetkellä kojelaudassa tosin hiljattain siihen asennettu radio oli, mutta se ei toiminut ja niin se otettiin pois. Onneksi antennin reikää ei ollut porattu. Alkuperäinen radion aukon peitelevy on vielä kateissa. Mielelläni ostaisin juuri oikean värisen peitelevyn, sillä kilikalipullolla maalattu levy on hieman väärän sävyinen. Maalikoodi on golfblau L390.

 

Vaikka aikoinaan ruuvasin autooni erilaisia lisävarusteita, tähän niitä ei ole tarkoitus asentaa. Juurikaan tai ollenkaan. Nuo roiskeläpät ovat rumat, myönnetään, mutta ne olivat vuonna 1962 pakollinen katsastusvaruste ja näin ollen ne jäävät paikalleen.

 

Tyhmä kysymys - kuinka lisään tähän replyyn kuvia? Pitääkö se tallentaa ensin johonkin kuvapalveluun ja lisätä tuon imagen kautta linkki? Mihin kuvapankkiin olette kuvia laittaneet?

Edited by pasihakala
Link to comment

Tyhmä kysymys - kuinka lisään tähän replyyn kuvia? Pitääkö se tallentaa ensin johonkin kuvapalveluun ja lisätä tuon imagen kautta linkki? Mihin kuvapankkiin olette kuvia laittaneet?

Siinä post napin vieressä on se more reply options nappi, sen takaa löytyy kuvanlatausjutut.

  • Like 1
Link to comment

Miksi tässä ei lisävarusteita, kangaskatto ollut aikanaan jo aikamoinen lisävaruste ja muut katsottu turhiksi, luulen.

 

Jälkivarusteita volkkareihin saanut kivasti ja monenlaista lokeroa, hyllyä, tarrasarjaakin ym moneen lisäilty jälkikäteen.

 

Jenkeissä sai jopa ilmastointilaitteistoja kahden valmistajan mallaista valita 70-luvulla.

 

Tuli omaan sellainen metsästettyä jälkikäteen, mutta en oo vielä raskinut porailla reikiä koriin.

 

Avotarinat 95 prosentille ( oma veikkaus ) palstalaisia tylsiä, yleensä niitä ei oo pelastettu museoinnilta, taikka ruostutettu ja asennettu viallista alustaa. Ei oo pelkoa että alkaisin itse kirjoittamaan.

 

Tätä seuraan.

  • Like 1
Link to comment

Aa kappas, kiitos avusta. No nyt alkaa tulla kuvia ja tarinaa.

 

Autossa on vielä tällä hetkellä tuollaiset ei-niin-silmiä-hivelevät kokolattiamatot, jotka ovat oletettavasti olleet autossa 1970-luvulta saakka. Poistan ne lähipäivinä ja katson mitä niiden alta löytyy. Auton mukana tuli tuollainen musta mattosarja, joka saa luvan välttää toistaiseksi. Ihme olisi jos menisivät ihan heittämällä paikalleen. Piirsin niistä mallit paperille niin että sitten aikanaan on helpompi miettiä minkä muotoiset matot oikeanlaisesta materiaalista autoon tehdään. Voin piirtää toisetkin kaavat, jos jollakin tarve.

 

Radion aukon peitelevy ei ole vielä lopullinen. Sävy ei sattunut ihan kohdalleen ja listan kanssa on pientä hankaluutta. Hyvä valettu lista on, mutta hyväkuntoista tähän vuosimalliin kuuluvaa alumiinista listaa ja sen kiinnikkeitä ei ole.

post-3407-0-63562300-1500228731_thumb.jpg

post-3407-0-45974600-1500228795_thumb.jpg

Edited by pasihakala
Link to comment

 

Avotarinat 95 prosentille ( oma veikkaus ) palstalaisia tylsiä, yleensä niitä ei oo pelastettu museoinnilta, taikka ruostutettu ja asennettu viallista alustaa. Ei oo pelkoa että alkaisin itse kirjoittamaan.

 

Älä nyt Arto jaksa :) Johan tuota alotuspostausta on 10 tykännyt. Kyllä täällä muutkin kirjoittelee (ja lukee) kuin rottakuskit.

 

Peukkua Pasille projektista!

  • Like 1
Link to comment

Kiitoksia kannustuksesta.

 

# Pedalpusher, tänks, soitan sulle huomenna radion peitelevystä. Hierotaan siitä kauppaa.

 

Sitä "muodonmuutoslistaa" oli aikoinaan antoisa tehdä. Olen miettinyt monesti että listan voisi päivittää siten että tällä kerralla mukana olisi kunnon värilliset kuvat. Jahka illat pimenevät, alan tutkia 1961-1963 vuosimallien keskinäisiä eroja.

 

Mitä Cabrioletiin tulee, kävin tänään osien metsästysreissulla. Valitettavasti tämä vanhempi pitkän linjan harrastaja oli ehtinyt myydä käytännössä kaikki vanhat osansa jo aika päiviä sitten, mutta jotain hyvin mukavaa hän kuitenkin pöytään kantoi.

 

Tuo vasemmanpuoleisin varaosaluettelo on mykistävä löytö. Ensinnäkin se on suomenkielinen. Toisekseen jokaisen hinnan kohdalle on merkitty mitä se maksaa! Kolmanneksi se on tarkalleen oikean ikäinen. Suurin valmistenumero minkä siitä pikaisella selaamisella löysin, oli reilut neljä miljoonaa, joten siinä on jo kuuskakkosia osia, mutta toisaalta koska siinä olevat hinnat ovat "vanhoja markkoja" ennen vuoden 1963 rahanuudistusta, on kirja ajoitettavissa vuosiin 1962-1963.

 

Keskimmäinen kirja on hyvä löytö myös, suomenkielinen korjausohjekirjan ykkösosa. Tiedän nyt kolme ykkösosaa mutta kakkososaa ei tunnu olevan kenelläkään. Tehtiinkö sellaista ollenkaan?

 

Oikeanpuoleinen kirja on myös suomenkielisen korjausohjekirjan ykkösosa, mutta hieman uudempi versio. Tsekkaan myöhemmin minkä verran kirjoissa on eroavaisuuksia.

 

Ainut autooni sopiva osa mikä mieheltä löytyi, oli etuluukun NOS-vaakuna. Se on tosiaankin NOS, eikä repro. Aivan loistava pisteosa, sillä auton mukana tullut vaakuna on rikottu. Siinä ei ole enää kiinnityssiipiä, sillä autossa on jostain syystä yhtä pykälää liian uusi etuluukku. Käytetty oikeanlainen on löytynyt.

 

Kasa oli hyvin kallis, mutta mutta... eihän noita voinut jättää ostamatta.

post-3407-0-26896400-1500323719_thumb.jpg

  • Like 4
Link to comment

Ihan alkuun isoa peukkua projektista ja ylipäätään että kirjoittelet palstalle autosta. IMHO kulttuuriteko pitää tälläisen historian omaava auto kotimaassa, loistavaa!

 

Vähän niinku senssipalstoillakin, tarinat on aina kivoja, mut kuvat on vielä kivempia ;) Olis kiva päästä näkeen auto livenä tapahtumissa, mutta se ei välttämättä ole mahdollista. Pistä projektin aikana vaan niitä kuvia edistymisestä, itseasiassa olis kiva jo nyt nähä autoa vähän tarkemmin?

 

Tää topic meni mulla välittömästi seurattavien listalle *peukku*

  • Like 1
Link to comment

Kyllähän autoa toki ulkoilutetaan ja sitä näytetään lajitovereille. Toistaiseksi olen merkinnyt kalenteriin Helsinki Cruisingin 4.8. ja on mahdollisuuksien rajoissa että auto ilmestyy myös Forssa Pick Nickiin 6.8. Melko varma ehkä. Autossa on tällä hetkellä muutama vika päällä, mutta ne pyritään selättämään. Jos aikaa liikenee. Viimeistään Suomen Automobiili-Historiallisen Klubin kesän 2018 Retkeilyajoihin. Ideana on osallistua asu-ajoneuvokilpailuihin. Harrastimme niitä aikoinaan 1956 Ovaalilla, ja voitimme kahdesti ykköspalkinnon ja kerran kakkosen.  

 

Kuvia kaivattiin. Noloa sanoa, että kuvia ei vielä juuri ole, ja ihan hyvästä syystä. Nyt kun lomat on vietetty ja työt ovat alkaneet, en ole vielä juurikaan ollut auton kanssa samaan aikaan samassa paikassa. En vielä ihan tarkkaan tiedä mitä olen ostanut. Tässä on ollut meneillään eräs meitä kaikkia hyödyttävä tutkimusprojekti päällä samaan aikaan, ja se on vienyt paljon aikaa. Tästä myöhemmin hieman lisää.

 

Katon suojuspussi on iso mysteerio. Toisaalta se näyttää niin vanhalta ja hyvin tehdyltä että se olisi voinut tulla auton mukana, mutta mutta. Siinä käytetyt materiaalit eivät ole samoja mitä Volkkareissa on muuten käytetty. Joko kyseessä on huikea tallenneihme, tai sitten joku on teettänyt pussin alkuperäisen mallin mukaan niillä materiaaleilla joita on ollut käytettävissä.

 

Vaikka auto näyttää hyvältä, on pohjaan tehty joitakin ratsupaikkoja ja joistakin kohdista kori ja pohja on hitsattu kiinni toisiinsa. Helpoimmalla pääsisi toki jos vaihtaisi koko pohjapellit ja koko kynnykset, mutta mutta. Pelottaa että koko auto on sen jälkeen palapeli josta ei tule valmista.

 

Auton etuhelmassa on USA-puskureiden tukirautojen reiät, jotka tulee hitsata umpeen. Pikkujuttu pintahaava.

 

Katto mietityttää suuresti. Tehtaan syntymätodistuksen mukaan autossa on ollut uutena "M572 Top Cover Silver Gray" eli vaaleanharmaa kangaskatto. Sitä ei ollut kuulemma 1970-luvun alussa enää saatavilla, joten autoon on asennettu musta vinyylikatto. Takaikkuna ei istu siten kuin pitäisi ja sen lisäksi se on kiinnitetty enemmän tai vähemmän sikaflexillä. ONNEKSI katon takapään alkuperäiset koristelistat ovat tallella. Eipä tekisi mieli etsiä niitä kissojen ja koirien ja panttereiden ja puumien kanssa maailman ääristä.

 

Huomaa että vanteissa on vielä alkuperäiset Lemmertzin valmistamat vanteiden alumiinikehykset tallella. Hämmästyttävää. Minulla oli v. 1992-2000 VW Karmann Ghia Coupe, josta puuttui kaksi vanteen koristerinkulaa. Voin vakuuttaa että jouduin kiertämään ihan jokusenkin rompetoria, ennen kuin löysin puuttuvat. Ja tämä oli siis 25 vuotta sitten. Ihmettelen että kukaan ei ole repronnut tuollaisia. Menekkiä luulisi olevan, sillä ne ovat olleet vakiona kaikissa Karmann Cabrioleteissa, Karmann Ghioissa ja Sonderbusseissa.

 

post-3407-0-78100300-1500413507_thumb.png

post-3407-0-78414600-1500413678_thumb.jpg

post-3407-0-10206700-1500413828_thumb.png

post-3407-0-02717200-1500413902_thumb.png

  • Like 2
Link to comment

Kyllä se niin on näiden kanssa, että jos ei ole henkisesti valmis kauheuksiin, joita saattaa pinnan alta löytyä, niin parempi jättää ratsupaikat paikalleen ja nauttia autosta.

On aika monesti projektiketjuissa täällä ja ulkomailla, sekä myös omissa jutuissa nähnyt, että "eihän se ole kuin laikata tuo lappu tuosta irti ja tehdä nätimmin", on paisunut homma ihan käsiin, koska ruostevauriot rönsyilee joka suuntaan ja ei pysty jättää niitä sinne lepäämään.

  • Like 1
Link to comment

Ei muuta kuin kovaa ajoa tämä kesä ja koska omistajana nyt tarkka kaveri, niin pienetkin korjaukset voi paisua. Esim pieneltä vaikuttava nurkkaus ovien takana näyttää pikkuhommalta, mutta korjausosat on tähän kohtaan lähinnä sinnepäin tehtyjä ja sitten jos pitää etsiä hitsaaja joka ymmärtää laadun ja alkuperäismuotojen ja mitoituksen päälle, ei välttämättä ole joka pajassa.

 

Korjailee kerralla hyvin, rahahan näissä on aika hyvin sijoitettu.

Link to comment

Auton saisi ehkä pienellä fiksailulla ainakin jollakin paikkakunnalla museorekisteröityä melkein tuollaisenaan, mutta epäilenpä viitsinkö sitä puolivillaisena näytille viedä. Vakuutuksien kannalta on aikalailla samantekevää onko auto normaali- vai museorekisterissä, sillä tuo on ainut autoni ja siinä on siksi 80% bonus. Se käyttis jolla ajan on firman liisari. Harvennettu katsastusväli olisi toki hyvä etu.

Link to comment

Mulla on sekä museoautossa, että harrastevolkkarissa täyskaskot tietylle korvausarvolle eikä hinnoissa oleellista eroa ollut. Eli pelkän kaskon takia ei kannata museoida. Liikennevakuutuksessa on isoin ero, museovehkeessä mulla 30€/vuosi eikä tartte maksaa kateusveroa päästöjen mukaan. 

 

Nämä 80% vakuutukset ei kauheasti ainakaan omilla vehkeillä vakuuttaneet, ei kannattanut vaihtaa yhtiötä eikä edes olemassa olevan yhtiön sisällä vaihtaa uuteen 80% vakuutukseen. Vanha vakuutus 70% bonareilla oli aika paljonkin halvempi kuin yhdenkään yhtiön uusi 80% vakuutus. Yhtä autoa tulee museoauton lisäksi pidettyä kerrallaan aina liikenteessä. 

Link to comment

ONNEKSI katon takapään alkuperäiset koristelistat ovat tallella. Eipä tekisi mieli etsiä niitä kissojen ja koirien ja panttereiden ja puumien kanssa maailman ääristä.

 

Huomaa että vanteissa on vielä alkuperäiset Lemmertzin valmistamat vanteiden alumiinikehykset tallella. Hämmästyttävää. Minulla oli v. 1992-2000 VW Karmann Ghia Coupe, josta puuttui kaksi vanteen koristerinkulaa. Voin vakuuttaa että jouduin kiertämään ihan jokusenkin rompetoria, ennen kuin löysin puuttuvat. Ja tämä oli siis 25 vuotta sitten. Ihmettelen että kukaan ei ole repronnut tuollaisia. Menekkiä luulisi olevan, sillä ne ovat olleet vakiona kaikissa Karmann Cabrioleteissa, Karmann Ghioissa ja Sonderbusseissa.

 

Avojen kanssa on kyllä tosi nihkeää osien kanssa ja sitten kun niitä on, hinnatkin on sitten sen mukaisia. Mun mielestä osien suhteen on ihan kohtuullinen tilanne nykyisin, varmasti internet auttanut tässäkin (tarvitsijat ja valmistajat kohtaavat paremmin). Mutta mitenkään kattavasti osia ei todellakaan ole.

 

 
Esim. noita katon koristelistoja saa nykyisin Wolfsburg Westiltä. Mutta sitten taas noita vanteiden alumiinikehyksiä ei, ihmetellyt samaa asiaa itsekin. Todella ihmeellinen juttu että kukaan ei tee reproja vaikka kysyntää luulisi olevan. Wolfsburg West teki niistäkin reproja, mutta näitä 15" versioita ei ole jostain syystä ollut saatavilla enää moneen vuoteen. Tilasin itselle nuo vuosia sitten ja harmittelin heti ettei tullut otettua kahta settiä. Siis nuohan ovat aivan älyttömän herkkiä kun ovat tehty alumiinista. Varmasti selittää miksi kaikki alkuperäiset on kaikki tuhoutuneet, mä en usko että niitä saa edes irrotettua vanteista ilman että vääntyvät. En sitten osaa sanoa onko alkuperäiset vahvempia, kun en ole ikinä sellaisia luonnossa nähnyt.
 
Euroopasta avon osia saa ihan kaikilta osamyyjiltä, ainakin joitain osia joita muillla ei oo tullut eteen on Werk34:llä ja Hoffman-Speedsterillä. Jenkkilästä tilasin joitain pisteosia Chuck's Convertible partsilta joita ei tuolloin saanut mistään muualta, mutta nykyisin taitaa olla toisin. Chuck's on kuitenkin siitä ainutlaatuinen että sieltä saa tarvittaessa vaikka kokonaisen katon mekanismin (jos lompakko kestää). Tolla Chucksilla oli ainakin silloin ihan perinteisen nyrkkipajana meininki ulkomaisille tilauksille, suoraan nettikaupasta ei voinut tilata vaan viestiteltiin sitten tilaukset sähköpostilla ja herra sitten vastaili pikkuhiljaa - tavaroitten mukana tuli käsin kirjoitettu vanhan ajan kuitti jne. No, homma kuitenkin toimi, mikä lienee pääasia.
Edited by kuplatin
  • Like 1
Link to comment

Jos aikataulut antaa myöten niin vaihda kalenterista 4.8. merkinnän paikalle Bug Run Classic Ruotsissa. Erittäin hyvä tapahtuma ja suuri mahdollisuus nähdä samanlainen avo siellä. Ja hyvä rompetori :)

 

Jos kiinnostaa niin soitellaan vaikka huomenna?

 

Lähetetty minun D5503 laitteesta Tapatalkilla

Link to comment

Kävin eilen tallilla. Vasta nyt oli aikaa tutkia ostosta hieman paremmin.

 

Irtovalkosivut ovat hiertäneet renkaan kylkiä pahasti. Otin yhdestä renkaasta kokeeksi irti. Näyttää rengas vuotavan. Tämä kesä mennään näillä renkailla ja syksyn tullen hiekkapuhallutan ja maalaan vanteet. Alle tulevat mustakylkiset Camacit.

 

Katon suojus on ihan mysteerio. Vanha se on mutta tuskin alkuperäinen. Helmassa on hauleja, kai niin että ei lepattaisi tuulessa.

 

Oven tiivisteet eivät voi kuulua tähän vuosimalliin. Ihme nippula päässä.

 

Katon saisi lukittua ala-asentoon, jos vaan kovettunut kumi antaisi periksi. Toisella puolella lukitussalpa poikki. Samoin yksi kromattu naulakko rikki. Näyttää tutulta - eikös vanhassa bussissa ollut tuollainen?

 

Mätää löytyi paljon enemmän kuin tähän asti on uskottu. Veti hiljaiseksi. Vilkut kateissa, ja vian syy ei ole vielä selvinnyt. Vilkkujen sulake on sulanut.  

 

Jotain uutta osaa on löytynyt. NOS ohjauspyörä on uskomaton löytö.

 

post-3407-0-26073100-1500537012_thumb.jpg

post-3407-0-30010400-1500537026_thumb.jpg

post-3407-0-62008100-1500537063_thumb.jpg

post-3407-0-74538600-1500537081_thumb.jpg

post-3407-0-00715600-1500537095_thumb.jpg

post-3407-0-08732900-1500537112_thumb.jpg

Link to comment

Yhden yksilön hitsaushrjoituksen pohjalta minulla on sellainen fiilis, että mätäviat näissä voivat olla merkittävästi pahempia kuin kovakattoisissa. Perustelen mielikuvaani sillä, että katon vuotaessa vettä makaa sellaisissa paikoissa mine vesi ei kovakattoisessa päätyisi milloinkaan ja toisaalta tinaukset & muut "koripajan duunailut" eivät ole autoa paremmaksi muutaneet.

 

Mutta ilon kautta ajateltuna, onneksi spesiaalipeltiä verrattuna kovakattoiseen on koko autossa varsin vähän.

  • Like 1
Link to comment

Ovitiiviste on uudempiin, alk vm 65-> tarkoitettu. Jos jotain positiivista, nipukan ja lähiseudun muotojen perusteella kuitenkin ns A-laatuinen tiiviste eikä huonoin halpis.

 

Vesivuodot yleensä mädännyttää lattian ja takapenkin aluset, muut alueet yleisestä olosuhteiden ja ajosta johtuva kun vesi, kura, paska ja loska lentää jokaisen koloseen ja alkaa syömään peltiä. Karmannilla kun myös enemmän tehtiin näihin käsityotä, ei se ole mikään positiivinen juttu ruostesuojauksen kannalta eikä noi palkkian/koteloiden sisäpuolet olleet kummoisesti käsiteltyjä.

 

Tämän takia näitä jaksettu rahdata jenkkien kuivista osavaltioista ja suomessa kymmenittäin koriltaan ruostehitsaamattomia avoja, tosin monet kokeneet kolarivaurion ja halvan hinnan houkuttamina niitä tuotu tänne, kuten myös ensimmäisen korinvaihtobuumin aikana saksasta, niin ruoste ja kolarivaurioisina.

 

Hyviäkin toki tuotu paljon.

 

Nyt kannattaa tosiaan ajaa ja huokasta syvään kukkaron suuntaan, hyvä ja tunnettu suomihistoria ansaitsee jatkoa eli kori kuntoon, pikkuosia löytyy kun jaksaa ettiä merkkifoorumeiden/ebayn kautta ympri maailman.

Link to comment

Pisteosiltaan tuo näyttää oikeinkin hyvältä, mm. juuri noita kuvissa näkyviä osia kuten lukitussalpoja ja remmejä yms jouduin tilailemaan ameriikan joelta asti. Löytyykö alkuperäistä taustapeiliä myös? Ihan hyvä tilannehan tossa on osien kanssa *peukku*

 

Ja kyllähän kaikissa tän ikäisissä autoissa on ruostetta siellä täällä ihan poikkeuksetta, ellei joku ole jossain vaiheessa auton elinkaarta käynyt autoa täysin läpi. Aika vähissä on ruosteettomat autot, jos jollain sellainen jollakulla on niin siitä löytyy yleensä ihan kattavat valokuvat mittavista peltitöistä ja tehdyistä korjauksista. Jos ei sellaisia ole, niin kyllä nää kaikki on silloin enemmän tai vähemmän mätiä jostain kohtaa - ei kuitenkaan tarkoita etteikö olis ihan tieliikennekelpoisia ja käytettävissä. Mun (ja varmasti kaikkien muidenkin sivullisten) silmään auto näyttää ihan ryhdikkäältä, miksei autosta voisi nauttia tuollaisenaankin ihan hyvällä omallatunnolla vielä jonkin aikaa ja siinä sivussa haalia loppuja osia yms :) 

Link to comment

Jos aikataulut antaa myöten niin vaihda kalenterista 4.8. merkinnän paikalle Bug Run Classic Ruotsissa. Erittäin hyvä tapahtuma ja suuri mahdollisuus nähdä samanlainen avo siellä. Ja hyvä rompetori :)

 

 

 

Komppaan Metakea tässä, paikalla ollut kaikkea mahdollista splitti-avoista Rometschin kautta kiiihdytyslaitteisiin. Täysin puoleellisen ja asenteellisen arvioni mukaan tuo pelkästään ilmajäähyille omistettu tapahtuma voittaa jonkun kotimaisen hikisen Simcoja ja vanhoja Mosseja täynnä olevan mobilistitapahtuman tai amerikan tötteröpää peltiromujen kokoontumisajot ihan sata-nolla :D

  • Like 1
Link to comment

Vain Cabrioletissa käytettyjen osien suhteen kävi hyvä tuuri, sillä pisteosat ovat hyvin tallella. Sivuikkunoiden karmit ovat erinomaiset. Sisäpeili on tallella, samoin kuin lukollinen hansikaslokeron luukku ja etuluukun avausvaijerin nuppi. Sisävalo on ehjä, mutta se tosin on kuulemma sama kuin kolmostyypin takatavaratilassa. Onneksi tuulilasin ja takalasin kromiringit ovat tallessa, samoin kuin katon takaosan kaksi kromilistaa. Takatuhkakuppikin on olemassa, samoin kuin neljä viidestä Lemmertzistä. Penkkien keinonahat ovat lähes ehjät, mutta ovipahveissa on paljonkin sanomista.

 

Karmannin tapa tehdä autoja ei ollut mitenkään kovinkaan fiksu. Siinä missä umpimalliset autot upotuskastettin, Karmannilla ei tällaista allasta ollut. Ei ainakaan vielä 1959, sillä perusteella että sellaisen hattuhyllyn alla on maalia vain nimeksi ja sekin on sinne ruiskutettu. Lisäksi Karmann lätki peltiä toisen päälle > ruoste muhii saumoissa. Niin tiivistä ei avomallista saa, etteikö jostain tiivisteestä sade sisään pääsisi. Siinä missä umpiauto ruostui alta, avomalli ruostui sekä alta että päältä.

 

Tämä auto on siis ollut uutena varakkaassa perheessä ja arvatenkin useimmiten tallissa, mutta 1970-luvun alkuvuosina katto oli jo ollut huonossa hapessa ja sen takaosan puuosat mädäntyneet. Takatavaratilasta näkee että siellä on vesi seissyt.

Link to comment

Kunnioitan VW-maahantuojaa VV-Autoa siitä että he ovat ymmärtäneet säilyttää maahantuontikirjat arkistossaan. Valitettavasti kuulin jo 1990-luvun alkupuolella, että joku Alfred Nussi on nussinut yhden 1960-luvun alkupuolen kirjan. Ken piston sydämessään tuntee, toivottavasti palauttaa kirjan. Kävi niin onnettomasti että puuttuva kirja on juuri se, missä toukokuun 1962 autoni tiedot ovat. Mikä tuuri... noin 20 kirjasta juuri se minulle kaikkein tärkein puuttuu.

 

Vuonna 1964 Suomeen tuotiin 50.000:s Volkswagen. On yllättävää että Cabrioleteja tästä näin suuresta tuontimäärästä on vain pienen pieni murto-osa. Promillen osia vain.

 

1950 = ei yhtään

1951 = ei yhtään

1952 = Olympialaisten vuoksi peräti 16 kpl

1953 = 1 kpl

1954 = 1 kpl

1955 = 1 kpl

1956 = 3 kpl (samassa varakkaassa perheessä peräkkäin 1956, 1962 ja 1972 Cabrioletit, kaikki sinisiä)

1957 = ei yhtään

1958 = ei yhtään

1959 = ei yhtään

1960 = 1 kpl, ilmeisimmin alkukesästä järjestetyn autonäyttelyn vuoksi

1961 = ei yhtään

1962 = alkuvuoden tiedot puuttuvat, mutta se tiedetään että ainakin tämä 1 kpl tuli

1963 = ei yhtään

1964 = 1 kpl

 

yhteensä 25 kpl joista yli puolet Olympialaisten ansiosta. Aikaisemmin olen kirjoittanut että viiskakkosia olisi tullut 13 kpl, mutta nyt on perusteltua syytä uskoa että niitä oli sittenkin 16 kpl.

 

Tuon uudempia tietoja minulla ei ole. Kyllähän Suomessa on ollut toki Cabrioleteja paljon enemmänkin, MUTTA ne ovat lähes kaikki olleet merimiesautoja, muuttoautoja ja viime vuosina harrasteautoiksi tulleita. Kirjoitan tässä nyt siis vain maahantuojan kautta tulleista autoista.

 

Ja ennen kuin joku ehtii kysyä, alkuvuoteen 1965 mennessä:

 

1956-1964 Karmann Ghia Coupeja tuli maahantuojan kautta 68 kpl

1958-1964 Karmann Ghia Cabrioleteja 4 kpl

isoja Typ 343 Karmann Ghioja tuli 18 kpl

 

Tuon uudempia tietoja minulla ei ole.

 

Mietitäänpä hetki.

 

50.000 Volkkaria, ja niistä kaikkia mahdollisia Karmannin tekemiä erikoiskorimalleja yhteensä 25 + 68 + 4 + 15 = vain 102 kpl !!!!

 

OK. Sen ymmärtäisin vielä että kalliita erikoiskorimalleja ei voitu valuuttapulan vuoksi tuoda maahan silloin kun autotuonti oli vielä säännösteltyä, mutta miksi ihmeessä niitä ei tullut sen jälkeenkään kun autotuonti vapautui heinäkuussa 1962 ??? Olisi voinut kuvitella että ihmisillä olisi ollut patoutunutta kysyntää joka olisi purkautunut isoina tuontimäärinä. Volkkarin mallit eivät olleet siihen maailman aikaan mitenkään vanhentuneita, vaan ihan tosi kilpailukykyisiä. 

 

Vuonna 1965 tehtiin tuontiennätys, sillä yhden ainoan vuoden aikana maahan tuotiin 17.000 Volkkaria. Tuskin niiden joukossa kovinkaan montaa avomallia oli? En tiedä kuin yhden kuusvitosen avon, vanhalla helsinkiläisellä tunnuksella.

Edited by pasihakala
  • Like 4
Link to comment

Onnea vain Pasille uudesta harrastetulemisesta ja hienosta autosta. Toivottavasti niitä osia vielä löytyy lisää himohamstraajien kätköistä :-)

 

Noitten avojen tuontimäärät ovat olleet todella vähäisiä. Hinnastoissa ne tosin roikkuivat 1950-luvun alusta ihan 60-luvulle asti, kadotakseen

sitten normihinnastoista. Ilmeisesti Wihurilla näkivät etteivät mene kaupaksi tms. 70-luvulla sitten erikoistilauksesta avot ja muut erikoisemmat olivat todela kalliita, joten ei ihme ettei niitä silloin juuri tilattu.

 

Täällähän on noita hinnastoja nähtävillä:

http://www.volkkaripalsta.com/keskustelu/topic/23433-suomalaisia-volkswagen-hinnastoja-1952-73/?hl=hinnastoja

  • Like 1
Link to comment

Talvella 1991-1992 jäljitin viiskakkosia ihan tosissani. Kahden auton kohtalo selvisi ja ne on haettu sorakuopasta ja metsästä pois.   

 

Huhutaan että yksi hyvä olisi olemassa. Kuulin tästä jo 1990-luvulla, ja asioista hyvin perillä oleva ihan tolkun mies kertoi tuossa hiljan tietävänsä asiasta jotain, mutta ei avannut keissiä sen enempää. Tämän huhun suhteen vastaan "melko-varma-ehkä".

 

Muitakin tarinoita olen kuullut, mutta... eipä niistä sen enempää.

  • Like 1
Link to comment

Tyhmä kysymys, mutta...

 

Onko tämä vilkkuvalokatkaisijan varressa oleva pieni vipu, jolla voi väläytellä kaukovaloilla, vakiona vai asennettu jälkikäteen?

 

Varaosakirjassa lukee osan kohdalla "SP209" jossa kirjaimet tarkoittavat "Spezial Packungen" eli osakokonaisuutta joilla saadaan jokin lisävaruste aikaiseksi. Esimerkiksi USA-puskureita toimitettiin jo tehtaalta, mutta ne ostaa myös jälkikäteen SP-sarjana.

 

Jos kerran osa on "SP", niin silloin se ei EHKÄ ole ollut vakiona vaan asennettu jälkikäteen Suomessa. Tehtaan kirjeestä ei selviä oliko osa autossa jo tehtaalta lähtiessä. Käyttöohjekirjassa ei ole mainintaa.

 

Kaukovalojen väläyttelykatkaisija ei toimi ja syykin selvisi - sen johdot eivät johda mihinkään. Rele 141 941 581 A autossa on joskus ollut. Pyöreä jälki näkyy siinä missä rele on ollut.

 

Jos joku voisi tsekata saman ikäisen autonsa, niin hyvä juttu.

 

Kaiutin autossa on jossain vaiheessa ollut kiinni, sillä aukon kohdalla oleva poikkituki on katkaistu. Miksi?

 

Autossa kiinni oleva vilkkurele on uudempaa mallia ja elektroninen. Hmm.

 

Mielelläni ostaisin kuvan kaltaisen NOS vilkkukatkaisijan. Kuvan osa oli referenssinä, eikä ollut myytävänä. Yksi on tiedossa, mutta se on kaukana kaukana ja ajamaan tekee mieli. Vallesmanni ei tykkää jos ajan keskustassa ilman vilkkuvaloja. Ne kun lakkasivat toimimasta.

 

Olisiko jollakulla hyllyssään ehjää Karmannin logoa? Sellaista jonka voisi kiinnittää tapeilla. Tämä autossa nyt kiinni oleva kun on kiinnitetty sikafleksillä... ja sen emalikin on rikki. En edes kuvittele löytäväni NOS logoa, joten hyvälaatuinen repro kelpaa myös.

 

Oikea takasivupahvi on OK, mutta vasen on rujon näköinen. Ystäväni vinkkasi käytetystä parista. Yritetään saada ne Suomeen.

 

Pissapoikasäiliön hylly taitaa olla kaikissa tämän ikäisissä mätä? Jarrunestesäiliönkö vuoksi? Olisiko kenelläkään ehjää hyllyä? Olen nähnyt tämän hyllyn korjauspellin, mutta sehän on ryppyinen kuin karjalanpiirakka. Taitavissa käsissä rypyt näyttävät oikeavan, mutta helpommalla ja halvemmalla pääsisi jos saisi jostain alkuperäisen ehjän osan.

 

Autoon on jostain syystä vaihdettu ylimaalauksen yhteydessä uudempi etuluukku. Se sellainen malli jossa VW-logon alla on pokkaus. Näyttää siltä että luukku on ollut asennettaessa NOS, sillä reikien takana näkyy vielä harmaata tehtaan pohjaväriä. Miksi luukku on vaihdettu? Mitään kolarikorjaukseen viittaavaa autosta ei ole löytynyt. Jopa etukilpi on se alkuperäinen joka autoon on uutena ruuvattu. Eikä se ole edes rutussa. Olen saanut ostettua oikeanlaisen luukun, mutta se vaatii peltitöitä ja hieman puhaltamista. Autossa nyt kiinni olevasta luukusta joku saa aivan priiman varaosan. Siinä ei ole edes kiveniskemiä, ruosteesta puhumattakaan.

 

EDIT: jaa kuvat tulivat näemmä väärään järjestykseen tekstiin nähden.

post-3407-0-27033300-1500666384_thumb.jpg

post-3407-0-08457600-1500666700_thumb.jpg

post-3407-0-40432100-1500667223_thumb.jpg

post-3407-0-53660300-1500667374_thumb.jpg

post-3407-0-76229000-1500667383_thumb.jpg

post-3407-0-53172500-1500667525_thumb.jpg

post-3407-0-66007100-1500667713_thumb.jpg

Edited by pasihakala
Link to comment

Suomicabrio lukujen valossa melkoinen harvinaisuus. 2000-luvuntaitteen molemmin puolin tuli aktiivisesti kirjattua ylös mitä cabrioita suomestä löytyy rekisterissä olevina yksilöinä ja jos siihen nyt lisätään vuosittain ulkomailta tuotavat yksilöt, ollaan jo yli 100  kappaleen lukemissa kun kaikki aidot, korinvaihdot lasketaan samaan pakettiin. Luonnollisesti rautasahaviritelmät näiden laskelmien ulkopuolella.

Edited by ARTO
Link to comment

Jaa kappas.

 

http://www.veteranen-service.de/

 

toimii yhä.

 

Tuoltahan minä aikoinaan tilasin paljon osaa 1956 Ovaaliin, 1951 Brezeliin ja 1957 Karmann Ghiaan. Kävin kerran myös paikan päällä. Valikoimaa piisaa. Hinnastoa en ole vielä uskaltanut avata. Saattaapi tulla varsin kalliiksi tämän avovaunun tekeminen.

 

Toisaalta valmiiksi entisöity maksaa Saksassa 45 ... 55 kiloauroa - ja sillä autolla ei ole tällaista mielenkiintoista Suomi-historiaa

Link to comment

Jaa kappas.

 

http://www.veteranen-service.de/

 

toimii yhä.

 

Tuoltahan minä aikoinaan tilasin paljon osaa 1956 Ovaaliin, 1951 Brezeliin ja 1957 Karmann Ghiaan. Kävin kerran myös paikan päällä. Valikoimaa piisaa. Hinnastoa en ole vielä uskaltanut avata. Saattaapi tulla varsin kalliiksi tämän avovaunun tekeminen.

 

Toisaalta valmiiksi entisöity maksaa Saksassa 45 ... 55 kiloauroa - ja sillä autolla ei ole tällaista mielenkiintoista Suomi-historiaa

Saksalainen maksaa kunnon ja entisöintitason mukaan, heitä ei kiinnosta onko suomi vai puolahistoria. Hyvissä hinnoissa toki oikeasti hyvät. Se millä noi oikeasti menee, on sitten toinen juttu.

 

Joidenkin volkkarimallien hinnat maailmalla menneet ihan höpöiksi. Oldbug sivustolla pyydetään yhdestä sota-ajan Volkkarista noin puolimiljoonaa euroissa ja isoja ruostereikiäkin löytyy.

Link to comment

Onko tämä vilkkuvalokatkaisijan varressa oleva pieni vipu, jolla voi väläytellä kaukovaloilla, vakiona vai asennettu jälkikäteen?

 

Kaukovalojen väläyttelykatkaisija ei toimi ja syykin selvisi - sen johdot eivät johda mihinkään. Rele 141 941 581 A autossa on joskus ollut. Pyöreä jälki näkyy siinä missä rele on ollut.

Uudemmanmallisen kaukovalojen vaihtokatkaisin, ei kuulu paksutolpaan vaan tässä pitää olla jalalla poljettava valokatkaisija, ja ilman valonvaihtorelettä. Elikkäs joku on vaihtanut viiksen uudemmasta ja ilmeisesti asentanut sitten vaihtoreleenkin samalla kertaa.

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...