Jump to content
Timppa

Talleissa tapahtuu?

Recommended Posts

Noudattaen Kemin Karavaanarin kehotusta kertoa projekteista, kerron mäkin lyhyesti omastani. Olen omistanut muut kolme ilmajäähdytteistä tyyppiä, paitsi tyyppi 3:a. Joten sehän piti vielä kokea. Variant oli ainoa vaihtoehto mulle sen runsaista tiloista johtuen. Kesäkuussa 2017 löysin Volkkaripalstalta yhden, ja kun sitä mentiin katsomaan, niin todettiin, että se on melkoinen tekninen ja ehostushanke, mutta hitsaamiset oli suurelta osin jo tehty. Konekin saatiin käymään, joten kaupat tehtiin. Waunu oli viimeisen kerran katsastettu kesäkuussa 1994, ja sitten poistettu rekisteristä heinäkuussa 1997. Joten se oli seissyt ladoissa ja sellaisissa parisen kymmentä vuotta.

Tavoite oli saada Variant rekisteröityä maalis-huhtikuussa 2018. Työtä oli sen verran, että syksyllä 2017 mun piti tehdä päätös, että menen joka päivä kotona ollessani talliin, vaikka sitten vain tunniksi. Yhden viikon illat meni tankin puhdistamiseen, kun siellä olleet bensat olivat muuttuneet mönjäksi. Samoin keskitunnelin bensaputki piti avata sähköjohdolla. Kuitenkaan mitään ei ollut ruostunut käyttökelvottomaksi, vaan perusteellisen puhdistuksen jälkeen uudestaan paikalleen. Kaikki bensaletkut uusiksi kaikkia polttoaineita kestävällä letkulla.

- etupyöriin uudet levyt ja jarrusatulat

- takapyörien jarrujen perusteellinen kunnostus

- kaasuttimien purku, puhdistus ja kasaus

- bensalämmittimen poisto ja aukkojen sulkeminen

- äänenvaimennin vaihtoon. Löysin käyttämättömän alkuperäistuotantoa olevan Ruotsista

- lämmityslaite oli suurelta osin hyvässä kunnossa

- ruostesuojausta sekä sisätiloissa että alustassa

- laajaa korjausmaalaamista alkuperäisellä maalivärillä

- kaasuttimen ja virranjakajan säätöjen jälkeen kone käy ajossa siististi ja siinä tuntuu olevan voimaa. Se on ainakin kerran peruskorjattu.

- vetokoukun asennus CombiCampia varten

- takalokasuojiksi paremmat käytetyt - toista sai hitsata

- ym., ym.

 

Tarkoituksena ei ole ollutkaan tehdä mitään huippuhienoa entisöintiä, vaan waunu jolla voi lähteä huoletta reissuun. Tekniikan luotettavuuteen on panostettu. Tavoitteena on "avaimesta käyntiin ja Eurooppaan". Tämän nasevan sanonnan keksijä ei tosin tietämäni mukaan ole vielä itse noudattanut neuvoaan... Lähiaikoina tulee vain pientä ajoa, mutta todellinen koeajo tehdään helatorstai viikonloppuna Helsinki > Ivalo > Helsinki; eiköhän Variant silloin osoita jotain kunnostaan.

 

Kiitokset:

- sleepercooler, Variantin myymisestä

- MESIKÄMMEN, takalokareiden ja oheisosien myymisestä

- Jouni Vaahtera, hitsaamisesta

var ennenkuva.png

var talal min.jpg

var9 min.jpg

var10 min.jpg

var rek min.jpg

  • Like 8

Share this post


Link to post

Kiitos kiittämästä, mukava oli naputella muutama palanen. Sen verran tarkennuksena, että vasemman takalokasuojan taakse piiloon jäävät saumat olivat siinä jo ennestään, ne eivät ole minun tekemiäni. Minä laitoin kai neljä palasta kiinni, kuvassa isoin.

index2.jpg

index3.jpg

  • Like 3

Share this post


Link to post

Joo. Vähän aikaa hieroin päätäni, kun en laiskuuttani viitsinyt ruveta vanerista mitään 3D-mallia tekemään. Sitten keksin, että teen ensin pyöränkaareen palasen ja sitten hitsaan terveeseen osaan kiinni 2 mm:n levystä oikeankokoisen palasen, jota vasten saan alareunan kohdalleen ja taitettua. Sen jälkeen vähän takomista, lämpöä, englanninpyörää ja pala kiinni. Sitten 2-millinen apupala irti. Suurin osa saumoista kaasupillillä, loput MIGillä.

WhatsApp Image 2018-02-04 at 19.55.07.jpeg

WhatsApp Image 2018-02-04 at 19.56.46.jpeg

WhatsApp Image 2018-02-04 at 20.47.22.jpeg

WhatsApp Image 2018-02-10 at 16.22.57.jpeg

WhatsApp Image 2018-02-10 at 21.14.00.jpeg

WhatsApp Image 2018-02-10 at 22.29.20.jpeg

  • Like 5

Share this post


Link to post

Hienosti Jouni väkerretty.. On se upeaa kattoa ku metalli taipuu ja asettuu kohdilleen ku taidot on tuohon.. isot plussat

Share this post


Link to post

Kiitoksia! Näissäkin puuhissa tekemällä oppii. On sitä joskus tullut tehtyä tyytyväisenä sellaistakin jälkeä, jota ei nykyään itsekään viitsi juuri katsella, saati sitten muille näyttää. Osin siksikin oma ikiprojekti on ikiprojekti, aina voi tehdä paremmin ja paremmin...

Share this post


Link to post

Jätin sylinterinkannet munimaan, nyt tutkimaan montako tuli.IMG_20180425_185408.thumb.jpg.06b82ac353257d63cf1cc278e8e1bf09.jpg

  • Like 1

Share this post


Link to post

Ajokausi lähestyy, joten on aika laittaa "ikkunat" kiinni vasemmankin puolen kotelosta.

Surkea korjaus ruosteen päälle rälläköity pois  ja 1mm kantattu profiili hitsattu tilalle, myös takapää parsittu. Tunkin korvakkeen vielä laitoin.

Paras mahdollinen ei tietysti tule, kun kori on pohjalevyn päällä. Lämpökanava ei ollut onneksi rikki kuin vasemmasta etumutkasta. Sen korjasin viime talvena. On se nyt silti parempi kuin tähän asti.

IMG_0526-.jpg

IMG_1035-.jpg

IMG_1037-.jpg

IMG_1046-.jpg

  • Like 1

Share this post


Link to post

Jotakin edistymistä woima-osastolla

 

78x94 koesoitettuna & luovutus valmiina

69x94 lähes valmiina & odottaa koeponnistusta

15251981351451524829943.jpg

1525198187727235861265.jpg

Share this post


Link to post

Paljons petteri saat per mainostamiskerta aircooledilta rabattia...

Share this post


Link to post

Saman verran ku Atro saa CCCP rahaa Ladan mainoistamisesta =)

Share this post


Link to post
7 minutes ago, Simon Templar said:

aijai pensafilsu konehuoneessa

Ja vielä painepuolella ;D

Share this post


Link to post

Mut konehan on huoneessa, ei konehuoneessa, onko suodattimen paikalla silloin väliä?

Share this post


Link to post
11 minutes ago, Jorrma said:

Mut konehan on huoneessa, ei konehuoneessa, onko suodattimen paikalla silloin väliä?

No eihän sillä muuta väliä ole kuin että mitä koneen ympäriltä ajatteli poltaa auton tai autotallin.

 

Ja uskoisin että valtonen kyllä tietää riskit muovisuotimien kanssa. Vähän sama kuin vanhanliiton kaverit tietää riskin bensaletkujen klemmarien pois jättämisen kanssa.

Share this post


Link to post

Ja rautalanka varmistus vielä letkun klemmarista pensapumpun ympäri on paikallaan muutamien pumpputyyppien yhteydessä.

Share this post


Link to post

Itseltä paloi konehuone kun messinkiholkki irtosi kaasuttimesta, sitäkin on naputeltava kiinni ja varmistettava klemmari rautalangalla.

Share this post


Link to post

Varminta kun ei koske pitkällä tikullakaan näihin aircooled boksereihin ja elämä on paljon rennompaa:)

Share this post


Link to post
1 hour ago, hpa said:

Itseltä paloi konehuone kun messinkiholkki irtosi kaasuttimesta, sitäkin on naputeltava kiinni ja varmistettava klemmari rautalangalla.

 

Miulla kävi tälleen nuorempana kans, onneks tallin pihassa ja sammuttimelle lyhyt matka. Laitoin lukkoliimaa ja naputin holkin paikalleen. Seuraavana aamuna liikenteeseen - no kohokammiossa riitti vielä bensaa hetken vaikken sitä letkua ollut muistanutkaan laittaa takas kiinni siihen holkkiin. Onneks oltiin vielä tallin pihassa ja toiselle sammuttimelle vaan vähän pitempi matka. Jälkimmäisellä kerralla piti sitten jo vaihtaa sähköjohtojakin mutta maalit ei vielä korista kuoriutuneet. Joka kerta ei kerrasta opi.

  • Haha 1

Share this post


Link to post

 

Tääkin hauskuus loppui siihen kun pauterin pinnapultti pyöri auki kannesta ja työnsi kopan auki että oksensi öljyt rullalle. Hommasta selvittiin sähkähdyksellä...liimaa ja venttiilien säätö. 

  • Like 5

Share this post


Link to post

Pannuruljanssi jatkuu taas eri idapannu veks ja varapannu kii. Onneks sataa. Huhtikuun kolmas ja toukokuun kolmas...

WP_20180504_00_03_51_Pro.jpg

WP_20180403_21_40_34_Pro.jpg

Edited by DOODAH
  • Like 4

Share this post


Link to post
11 hours ago, DOODAH said:

Pannuruljanssi jatkuu taas eri idapannu veks ja varapannu kii. Onneks sataa. Huhtikuun kolmas ja toukokuun kolmas...

 

 

 

Onko sun koneen takapeltiä lyhennetty pituussuunnassa että mahtuu ?

Share this post


Link to post

jep. 30 heppasen pellistä muoto. Ja sivuhyllytkin sai laikkaa sillon kun strokereita laittelin. Nyt on yhdeksäs pannu kiinni tossa biilissä?

  • Like 1

Share this post


Link to post

Remulimosa nr5

 

Hitto tää harrastaminen on hienoa  :)

 

15261589034112061929407.jpg

Edited by P_Valtonen

Share this post


Link to post

Vaihteeksi tinnerin katkua ja maalisumua, etuakselin kaikki osat väreissä. Keltainen base coat, värimassa ja 2 kierrosta lakkaa

IMG_20180513_115512.jpg

IMG_20180513_101958.jpg

  • Like 1

Share this post


Link to post

Koeajo Helsinki>Ivalo>Helsinki on tehty tuolla edellä kerrotulla Variantilla. Ivalon päässä pulmana oli hieman nykivä käynti ja tyhjäkäynnin puuttuminen. Epäilin heti tyhjäkäynnin sammutussuutinta. Kun järjestin uusilla johdoilla kunnolla sähköä suuttimeen, niin johan alkoi käydä tyhjäkäyntiä. Ja nykiminen, josta epäilin virranjakajaa, loppui myös. Nyt moottori toimii niin hienosti, että en ostakaan 123 virranjakajaa - pelataan toistaiseksi vakiovirranjakajalla ja vaihdellaan aika ajoin kärkiä ja kondensaattoreita. Kyllä tästä reissuwaunu tulee.

  • Like 4

Share this post


Link to post

Pian pääsee tallista ulos katsomaan millaiseen asentoon rullaava kori asettuu

IMG_20180518_233904.jpg

IMG_20180518_233958.jpg

  • Like 8

Share this post


Link to post
On 14.5.2018 at 4:10 PM, Tuomo Pelli said:

Koeajo Helsinki>Ivalo>Helsinki on tehty tuolla edellä kerrotulla Variantilla. Ivalon päässä pulmana oli hieman nykivä käynti ja tyhjäkäynnin puuttuminen. Epäilin heti tyhjäkäynnin sammutussuutinta. Kun järjestin uusilla johdoilla kunnolla sähköä suuttimeen, niin johan alkoi käydä tyhjäkäyntiä. Ja nykiminen, josta epäilin virranjakajaa, loppui myös. Nyt moottori toimii niin hienosti, että en ostakaan 123 virranjakajaa - pelataan toistaiseksi vakiovirranjakajalla ja vaihdellaan aika ajoin kärkiä ja kondensaattoreita. Kyllä tästä reissuwaunu tulee.

Täytyy myöntää, vaikka seissyt vuosia, niin lähti yllättävän helposti käyntiin silloin kun käynnisteltiin ja ropattiin pumppua...

Ja vielä pitkän reissun vetäisit leiman jälkeen, konetta avaamatta?????

Share this post


Link to post
1 hour ago, Pedalpusher said:

Ei vitsi toi värimaailma on mahtava!

Uskallan melkein väittää, että on hienoimpia kilpureita mitä rakennettu??????

Share this post


Link to post

Voitko tehdä sen proju topikin? Tätä olis kiva seurata yhdestä paikasta. Tuleeko nitro nationalsseille ajoon?

Share this post


Link to post

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×
×
  • Create New...